28. maaliskuuta 2008

Herätys!


Kävin eilen puhumassa markkinoinnista, sen lähihistoriasta, -tulevaisuudesta, ja siitä millaista alalla on tehdä töitä Turun AMK (Turun Ammattikorkeakoulun) oppilaiden kutsumana (kiitos Jenna & co.). Innokkaina kuulijoina olivat koulun ”ekaluokkalaiset”, jotka alkavat pikkuhiljaa miettiä mitä isona tekisi työkseen.

Jutustelutuokiomme meni hyvin ja nopeasti, mutta sen jälkeen aloin miettiä asiaa kunnolla. Millaiseen työmaailmaan kuulijani joutuvat viiden vuoden sisällä? Tapani mukaan kerroin oppilaille rehellisesti suoraan millaista alalla nyt juuri on. Päällimmäisenä tuli mieleen yleissääntö: a.s.a.p. on jokaisen perustahto, vaikkei töillä oikeasti ole useinkaan mihinkään kiire. Mistä tuo johtuu?

Uskoisin sen johtuvan siitä että ”työelämä tai -järjestelmä” pakottaa meidät jokaisen siivoamaan työpöytämme mahdollisimman ripeästi, koska tiedämme sen täyttyvän kiihtyvällä tahdilla. Vielä pari vuotta sitten ilmiö oli tuttu vain lomaa edeltävinä kuukausina – asiakkaat soittelivat kiihdyksissään, että sitä ja tätä vielä piti ennättää tehdä. Nyt samaa tapahtuu vuoden ympäri.
Pahinta moisessa on sen tarttuvuus: kun yksi aloittaa, kohta samaa tekee koko osasto, työpaikka, ala, jne.

Itse olen päässyt moisesta eroon, ja lomamatkat sekä muut päivävapaat (kävelyt, kuntosalikäynnit) pitävät huolen että asia myös pysyy poissa. Kun ottaa etäisyyttä omaan tekemiseensä, tai käy puhumassa siitä, huomaa kuinka järjettömän mielettömässä ilmapiirissä teemme Suomessa työtä. Viikko sitten hyvä thaiystävämme, nainen joka työskentelee useille ulkomaisille matkanjärjestäjille Hua Hinissä, kysyi minulta ihan vakavissaan onko suomalaisissa jotain vikaa kun ette koskaan hymyile? Sanoin tapani mukaan suoraan ja rehellisesti, että on meissä.

Jari, VIIDAKKORUMPU

26. maaliskuuta 2008

Von Hertzen Brothers – pössyttelevän jumppamaikan suosikkimusiikkia


Aika harvoin sitä enää varhaiskeski-ikäisenä jaksaa musiikista todella innostua. Tiedättehän: kalsarit päässä pyöriä eteisessä keskivahvassa eteerisessä transsissa. Kyllä moiseen vaaditaan jotain todella spesiaalia. Itselleni viimeisin sellainen oli Von Hertzen Brothersin Approach vuonna 2006. Ko. opus on pyörinyt Podissani vakiona aina tähän päivään asti.

Nyt stemmalaulun ja rockprogepopworldmusicin kuninkailta tulee uusi albumi, Love Remains The Same 14.5.2008. Albumin ensimaistiainen, In The End, lupaa samaa hyvää tavaraa. Voit kuunnella sen bändin ”omatilasivulta” ihan heti.

Taas yksi esimerkki siitä, miten oma tekeminen ja rakkaus tekemiseensä on se ainoa oikea tie edetä maailmassa - love remains the same!

P.S. Tänä päivänä muuten ihan paras musiikkitaide tulee koti-Suomesta. Hyvä, hyvä.

Jari, VIIDAKKORUMPU

Viidakkorummun hurskastelunurkka, osa 2


Tällä kertaa kerron teille kuvan nuoresta kenialaisherrasta, Kizito Oumasta. Kizito on 14-vuotias viisilapsisen perheen vanhin vesa, joka haaveilee High Schooliin pääsystä. Perheen äiti on sairas, isä on jo kuollut, joten Kiziton ja sisarustensa ainoa toivo ovat me, porsaanrikkaat länsimaalaiset.

Koska Viidakkorummulle rikkaus on jo siinä että saa tehdä hyvien työkavereiden kanssa töitä siinä pärjäten, päätimme jo perustettaessa tukea kaikkea mahdollista mitä voimme, kunhan on rehellisellä pohjalla. Me siis maksamme tästedes Kiziton koulutuksen niin pitkälle kuin hän haluaa. Ja tärkeä pointti on tämä: yhdistys sanoi ettei heillä ole vaikeuksia hankkia nappisilmäisille pikkutytöille tukea, mutta kriittisessä vaiheessa koulutuksessaan oleville on vaikeaa saada tukea (loppuuko söpöys 4v. ikään?).

Haluan kertoa tästä koska olisi mahtavaa, jos sinä lukija, tai firmasi voisi myös auttaa pientä, rehellistä, ja sympaattista yhdistystä tukemaan vastaavia, apua tarvitsevia. Yhdistyksen nimi on Nakurun Lapset ry, (www.nakurunlapset.fi). Siellä kysymyksiisi vastaa ystävällinen Heljä Vänskä, (helja.vanska@nakurunlapset.fi). Kiziton koulutus ei edes ole kallista, 330€ vuodessa, joten meillä kaikilla on varaa tehdä hyvää, eikö?

Jari, VIIDAKKORUMPU

12. maaliskuuta 2008

W niinku Wallerstein


Olen viime aikoina perehtynyt herra Immanuel Wallersteiniin. Kuin sattumalta HS julkaisi Immanuelin Helsingin vierailusta myös jutun sunnuntain lehdessään.

Miksi Wallerstein? Siksi että hän ennustaa nykyisen kapitalistisen yhteiskunnan loppua:” Suurpääoman omistajat kaatavat lähivuosikymmeninä maailman talousjärjestelmän, koska se ei tuota tarpeeksi voittoa”, väittää hän.

Lainaus HS-artikkelista: Suuria voittoja Wallersteinin mukaan tehdään enää keinottelemalla ja spekuloimalla. Kapitalismin lopussa on kyse oikeastaan siitä, että maapallolta loppuu tulevaisuudessa halpatyövoima ja luonnonvarat. Kun vuosi vuodelta elintaso, palkat ja raaka-aineiden hinta nousevat myös kehitysmaissa, kapitalistin voitto pienenee.

Kuulostaa todelta, ja maalaisjärjeltä. Mikään ei voi, Speden ikiliikkujaa lukuun ottamatta, kiihtyä, nousta, tai kasvaa loputtomasti.

Mikä sitten korvaa nykyisen suurahneuden? W:n mukaan sen korvaa kaaos, jonka aikana seulotaan seuraava voittoisa järjestelmä. Wallerstein on teorioissaan tosin paljon velkaa Marxille ja Leninille, mutta se on jo toinen keskustelu. Joka tapauksessa lisätutustumisen arvoinen herra lienee kyseessä. Tosin ei The Modern World-System varmaankaan ole ihan sitä parasta lomalukemista. Well, I'm off to eat King Crabs! Nähdään 25.3.

Jari, VIIDAKKORUMPU

11. maaliskuuta 2008

Sähköauto tulee - NYT!


Avoimelle lähdekoodille on nyt tapahtumassa jotain, joka viimein nostaa sen monen huulille.

Nimittäin suomalainen Sähköautot – Nyt! – järjestö järjesti kuukausi sitten kyselyn, jonka tavoitteeksi toivottiin 500 sähköauton ostosta kiinnostunutta. Jos tavoite täyttyisi, hommaan lähdettäisiin tosissaan. Ja toteutuihan se, vajaassa kuukaudessa yli 600 ”ostajaa” ilman mainontaa ja lehtikirjoittelua!

Tekniikka piti rakentaman VW Golfiin, suomalaisten suosikkiautoon, mutta norjalainen sähköautojen jälleenmyyjä, Enviro Elbilsalg tilasi heti 300 autoa, joten projekti päätettiin heidän toiveensa mukaan tehdä Toyota Corollaan pohjautuen. Enviro rahoittaa myös proton. Perusmalli tulee kulkemaan 150km toimintasäteellä ja vastaavan ”teho-ominaisuuksiltaan” sekä hinnaltaan uutta vastaavaa bensamallia (n. 20 000€).

Huikeinta kuitenkin on, että tekniikka tulee perustumaan Linuxiin ja siitä kasataan avoin dokumentti, joten kaikki halukkaat ja kykenevät voivat sen jälkeen ryhtyä toimeen. Auton ”tankkaus” hoituisi esim. S-ryhmän ABC – asemilla.

Tällaisesta toiminnasta lukiessa tulee valoa tunneliin. Projekti ottaa taatusti vientituotteen aseman ja palstamillejä maailman lehdistä. Lisäksi se pönkittää voimalla mm. tuulivoiman rakentamista.

Sitä vaan en jaksa ymmärtää mitä nykytoimittajat tekevät, koska hyviä juttuja ei enää lue lehdistä vaan blogeista. Tälläkin hetkellä valtakunnan pääuutinen on sms-seksistä pitävä Ilkka Kanerva!

Jari, VIIDAKKORUMPU

5. maaliskuuta 2008

Viidakkorummun hurskastelunurkka, osa 1

Oikein päräyttävää päivää Madventuresin hengessä aloitetusta hurskastelunurkasta! Nurkka on ironisesti nimetty, jotta kaikkia hyvän tekijöitä viherpiipertäjiksi kutsuvat kehtaavat lukea eteenpäin. Ja aiheet eivät liity välttämättä mitenkään it- tai mainosalaan - siitä plussaa meille.

Ensimmäinen osa koskee kasseja, ei omia, mutta ostettavia. Nimittäin lähes jokainen teistä on käynyt Ikeassa, tai ainakin saanut käsiinsä heidän kuuluisan ja kestävän sinisen jättisäkkinsä. Ei nimittäin ole parempaa ostoskassia. Kassi auton takapaksiin, ja keula kohti sittaria tai prismaa, missä sitten käytkin. Säkki vetää sellaisen normiperheen viikonloppuriennot kissanpellexeineen ja jättivissyineen. Tyhjennä tavarahelvetti kaappeihin, ja laita pussukka eteisen naulakkoon odottamaan taas autoon vientiä ja uutta kauppareissua.

Nimittäin tiesitkö että tuo muoviturjake voi kestää maatua jopa 500 vuotta, ja jokainen meistä suomalaisista käyttää niitä keskimäärin 150 zipaletta vuodessa. Ja se paperikassi ei ole paljoa sen parempi.

Jari, VIIDAKKORUMPU

4. maaliskuuta 2008

Oikeakoko



Asiakas: Mainostoimisto Satumaa/ Triumph
Työ: www.oikeakoko.fi
Projektin kesto VR:n osalta: n. 3 päivää

Me miehet ainakaan emme osaa ostaa naisille oikean kokoisia rintaliivejä, mutta osaavatko naisetkaan? Tässä pikkunätti sivusto, jossa voi mitata oikean liivikokonsa.

Vakuutuslinkoja ja tissiliivejä

On ollunna pientä hoppua viime ajat. Viidakkorumpu paukkuu tasaiseen tahtiin töiden merkeissä. Olemme viime aikoina tehneet paljon yhdessä Good Technologyn ja Mainostoimisto Satumaan kanssa. Projektit ovat olleet kaikkea laidasta laitaan: vakuutuslingoista tissiliivisivuihin.

GT on n. 150 henkilön kokoinen digimainosalan yritys Englannista, joilla on asiakaslistallaan huimia nimiä. Miksi mainitsen nimenomaan heidät, niin siihen on yksi selkeä syy joka vähän pistää huolettamaan. Briiffeissä on huikea ero suomalaisiin yrityksiin. Sieltä saamme kaiken aina valmiiksi pureksittuna ja tarkasti dokumentoituna. Sen lisäksi lukuisat konferenssipuhelut pitävät projektin samalla aaltopituudella. Ei ihme että heillä on suuria asiakkaita, sillä sen verran professionaalia on toiminta.

Yksi jokaisen projektin tärkeimmistä vaiheista on briiffi: kenelle, mitä, miksi ja miten? Ellei sitä ole purettu ja pureksittu, koko työ saattaa olla täysin turhaa. Moisen töpin jälkeen on turha valittaa jos kävijöitä sivustolla on kuusi ja keskimääräinen sivustolla oloaika on 22 sekuntia.

Mainostoimistoista voi it-alan yritys ottaa oppia, että siellä briiffi on yleensä hanskassa. It-alan vieläkin sitkeässä istuva puuhastelumaine lienee osittain sen syytä, että alalla syöksytään suin päin työn tekoon, miettimättä tarkemmin miksi työtä tekee ja kenelle.

Kaunista talvipäivää syksyn ja kevään keskellä (!)

Jari, VIIDAKKORUMPU