23. huhtikuuta 2008

Vuoden 2008 löytö.



Posti toi sen kotiin tänään. Korkeasta hinnasta huolimatta (59€) ahmin, enkä pysty lopettamaan. Yrityksemme on alusta asti ollut puhtaasti sitä - tietämättämme. Siitä tulee hyvä mieli kaikille. Suurkiitos jo nyt kirjoittajille, eli Jaana Haapalalle ja Leena Aavamerelle. Otetaan lisäoppia...tai viedäänpäs pidemmälle.

Muutun omatuntotalouden nurkkalähettilääksi, kaikkien kvartaalitalouden näännyttämien korttelisankariksi. Ensi töikseni menen ja poltan Helsingin Pörssin. Jatkan tuhoamalla kaikki yritystiedotteet netistä. Sitkeyteni ei anna periksi, vaan annan kaikille hymyjä kuin mielipuoli. Koska olen huimassa kiidossa, istutan Liliuksen Swanin kannelle perunaa, timjamia ja jamssia. Ja vittuilen "isoommilleni". Lopuksi viillän omasta autostani renkaat tyhjiin. Sen jälkeen nukun kuin tukki.

Niin, meinasi unohtua: Osta tämä kirja. Het.

Jari, VIIDAKKORUMPU

22. huhtikuuta 2008

Kuluttamisesta


Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon, muttei läheskään niin syvästi kuin pari kuukautta sitten tehtiin TV1:n välillä mainiossa keskusteluohjelma Voimalassa. Harmi että ohjelma-aika loppui oikeastaan täysin kesken kun oltiin pääsemässä itse asiaan, eli kuluttamiseen.

Mikään ei ole suurempi kysymys juuri nyt, kuin se miten ja kuinka paljon kulutamme. Valtiovaltahan koettaa pitää meidät jatkuvassa kulutuspakossa, koska niin kapitalismi pelaa. Nyt alkaa tuo pakko halkeilla. On jo monia jotka eivät suostu kuluttamaan kuin tyhjäpäiset idiootit.

Miten on, ostammeko aina sitä mikä on helpoiten saatavilla? Edullisinta? Kulkumatkan varrelta? Mitä mainostetaan? Vai voisimmekohan ostaa vain sitä mitä tarvitsemme, ja mikä on tehty oikein? Ja kuoleeko sellaisen toiminnan takia julkiset palvelut ja yritykset?

Itseäni vaivaa se täydellinen löysyys ja tahdottomuus mitä meidän demokraattiset hallitsijamme, eli Arkadianmäki asiassa edustaa. Esseisti Nylenin Antti sanoi ohjelmassa erittäin oleellisen kommentin: ”Miettikää miten nopeasti Suomessa toteutettiin tv:n digitalisaatio sekä toisena esimerkkinä valuutan vaihto euroon. Jos tahtoa löytyy, maassamme voisi lähes minkä tahansa asian ajaa läpi todella nopeasti.” Tuo on taivaan tosi. Nyt laskemme päässämme että kahvi ja pulla maksavat 35 markkaa, ja katsomme kotona pätkivää tv-lähetystä. Voisiko sellainen asia olla esim. tuotteen alkuperätodistus pakolliseksi?

Monille on kaupassa ongelma tietää tuotteen reitti, eli missä se suunniteltiin, valmistettiin, ja miten se meille rahdattiin jne. Olisi briljanttia saada moiset tiedot pakollisiksi tuotteiden kylkiin. Mitä sen eteen pitää tehdä? Ottaa yhteys EU:n puhelinkeskukseen? Itseäni on lämmittänyt suunnattomasti lukea esim. Edunin tai GlobeHopen vaatteista tietoja tuotteen ”rakentamisesta”. Päivän Hesarissa oli juttu tutkijasta, joka oli selvittänyt pelkästään suomalaisia urheiluvälineiden ja – vaatteiden valmistusta. Kaikki muut paisti Karhun tossut tehdään Aasiassa enemmän ja vähemmän epäilyttävissä oloissa. Karhun tossut nousevat eloonsa Virossa.

Pointtini on että ns. aitoihin asioihin törmää nyt ihan vahingossa. Esim. Lumituuli – yhtiö tuli vastaan taannoin ihan sattumalta tuulienergisiin asioihin perehtyessä. Pitänee siis keksiä tapa, jonka avulla kuluttaja voisi löytää ”läpinäkyviä yrityksiä” rehellisine tuotteineen. Netissä on tilaa, vaan löytyykö käyttäjiä?

Jari, VIIDAKKORUMPU

21. huhtikuuta 2008

Martela in Milan 2008 II



Asiakas: Martela in Milan II / Satumaa
Työ: Milanon messusivut Martelalle
Projektin kesto VR:n osalta: viikko

Hieman epäortodoksisella käyttöliittymällä varustettu uusien tuotteiden presentointisivusto Martelalle, aiemman teaser-sivuston jatkeeksi.

18. huhtikuuta 2008

Väski - seikkailusaaren uudet sivut



Asiakas: Muumimaailma / Satumaa
Työ: Seikkailusaari Väskin uudet sivut
Projektin kesto VR:n osalta: kolme viikkoa

Väski näyttää nyt mahtavalta, makealta, ja kutkuttavan kutsuvalta paikalta jokaisen itseään kunnioittavan naperon silmin. Löytyy ystäväkirjaa ja galleriaa. Ja saa tuonne tehdä hahmon joku vanhempikin jos kehtaa. Hieno graffa (Toni rules!).

Myy sinäkin kitarasi


Ajattelin myydä kitarani pois. Miksi? No kun 11-vuotias korealainen Sungha Jung vinkkasi että niin pitää tehdä.

Aiheeseen liittyvä koko perheen sunnuntaileffa, August Rush muuten kannattaa katsoa joskus myös.

Jari, VIIDAKKORUMPU

17. huhtikuuta 2008

Vuoden kampanja!

Unohtakaa kaikki "olkaantaputtelukisat" ja jaetaan kunnia kelle se oikeasti kuuluu. Vuoden kampanja -nimikkeessä vuodelle 2008 on vahvimmin kiinni tämä.

Jari, VIIDAKKORUMPU

14. huhtikuuta 2008

Kesä(t)yöt -20 %


Kesä tulee ilmastonmuutoksesta johtuen tänä vuonna vasta syksyllä, joten myy Viidakkorummulle kesä(t)yösi superedullisen kuumaan hottihintaan.

Annamme kesän aikana tehdyille töille 20 prosentin alennuksen normaalista tuntihinnastamme, ja sinulle hieman paremman mielen värjötellessäsi heinäkuun sateissa mökkiterassilla huurteinen pilsneri kourassa.

Tarjousta on vain rajattu erä, ja se on voimassa ainoastaan 23.6. - 15.8. Viidakkorummun tiloissa tehtäville verkkotuotannoille. Toimi nopeasti ja hamstraa omasi lähettämällä postia osoitteella jari(at)viidakkorumpu.fi, ja/tai kutsumalla Viidakkorummun "silverback" kylään.

VIIDAKKORUMPU
"lievän suuruuden alarajoilla"

10. huhtikuuta 2008

l`Hexagone



Asiakas: l`Hexagone / Satumaa
Työ: Lastentarha l`Hexagonen verkkosivusto
Projektin kesto VR:n osalta: Kaksi viikkoa

Tehtiinpä Satumaan kanssa ranskalaiselle lastentarhalle hienot sivut, josta löytyy mm. viikkokalenterit, kivoja kuvia ja parit videotkin mukeloista mylvimässä. Ihan kiva auttaa "tättäkuitakin" matkallaan maailmaan.

9. huhtikuuta 2008

Martelan uutuustuote-esitys



Asiakas: Martela / Satumaa
Työ: Martela uutuustuote-esitys
Projektin kesto VR:n osalta: Neljä kuukautta

Haastava ja pitkä prosessi, joka muuttui matkalla koko ajan. Esityksestä tehdään useita kieliversiota, ja se toimii niin verkossa kuin stand alone -versionakin, jolloin sitä voi käyttää muistitikulta, rompulta, ja ennen kaikkea läppäriltä. Hieno tuli!

8. huhtikuuta 2008

Sir, this is 100% copy


Pohdin taas reissullamme kopiobisnestä kun vaelsimme Bangkokissa, Pratunamin kuuluisalla, noin Turun kokoisella markkina-alueella. Kaikki ostamamme tuotteet olivat n. kymmenesosalla alkuperäisen hinnasta Suomessa. Ja kun hieman katsoo mitä ostaa (sillä shittiäkin on myynnissä) on laatu aivan samaa, ellei parempaa kuin ”oikeasta kaupasta” ostettuna.

Olenkin sitä mieltä, että massavaatepuolella yritysten rutina kopiotuotteista on tekopyhää kaksinaismoralistista paskaa, sieltä syvimmästä päästä allasta.

Pörssivetoiseen kapitalismiin kuuluu että yritykset repivät omistajilleen joka vuosi entistä suuremmat voitot todistaen käsitteen, ”kaiken on mahdollista kasvaa ikuisesti”, todeksi. Tähän on viime vuodet kuulunut tuotannon siirto sinne missä aurinko todella paistaa, tekijä ei maksa, eikä pidä vapaita.

Nyt samasta tehtaasta vuotaa ”kopioita” ulos mm. Pratunamin markkina-alueelle, ja yrityksen isot sedät murahtelevat mediassa että ”on ihan järkyttävän kauheata kun meitä näin ryövätään”.

Tämähän on mahtava systeemi, sillä nyt ns. normaalikin ja normaalia köyhempi kansa saa rintaansa krokomerkkistä pikeetä ja jalkaansa Conversen kumitassua. Onhan se tokin kamalaa kun ne kenellä on varaa maksaa krokopikeestä kaupungin muotikadulla 100+ euroa, ”menettävät” rahojaan kun saman saa 4 eurollakin ”kopiona”.

Itse tein juuri valan etten osta Suomesta mitään vaatetta (en tosin edes tarvitse, mutta milloin viimeksi se on ollut pätevä syy). Lihotan mielummin tavallista thaikauppiasta, olkoonkin että hän taas lihottaa jotakuta ”mafiamiestä”, kuten meille pelotellaan. Menkööt mafiallekin ennen läskiä amerikkalaista eläkeporhoa. Viva revolution!

Jari, VIIDAKKORUMPU

3. huhtikuuta 2008

Ed Powerditch and his miracles of the universe


Lopetin juuri lomallani ehkä yhden maailman parhaista trilogioista, nimittäin Esko Valtaojan trilogian Kotona maailmankaikkeudessa, Avoin tie ja Ihmeitä.

Itse olen ennen ollut sellainen jalat maassa – mies, jolla on ollut vain pieni kiinnostus oman palluramme ulkopuoliseen, eikä kovinkaan suurta intoa tieteistä Biologiaan, Kemiaan tai Fysiikkaan. Siitä tosin on kiittäminen koululaitosta, eli tumihedettä vaan sullekin!

Nyt on toisin. Tuo Kemin ihme suomalaiselle tieteelle opetti ennen muuta avaamaan silmäni useaan suuntaan:

- pallomme ulkopuolelle, josta sain perspektiivin ongelmiini,

- pallomme sisäpuolelle, josta sain perspektiivin olemassaolollemme, sekä

- kaikille mahdollisille asioille tulevaisuudessa, josta sain taas oikeuden unelmoida ja olla toiveikas.

Ei huonosti 860 – sivulta suomalaista tiedeproosaa. Valtaojaan tutustuessani löysin myös hengenheimolaisen uskoon liittyvissä asioissa. Hän on kulkenut suurin piirtein samanlaisia uskonlatuja mitä itsekin olen, ja päätynyt samaan tulokseen: agnostikkoon, joka kuitenkin arvottaa buddhismin oppeja (se ei ole uskonto vaan elämänfilosofia).


Tästä sopivana knoppina muuten tarina, jossa muutama vuosi sitten järjestettyyn maailmanlaajuiseen tiedekonferenssiin oli kutsuttu pääpuhujaksi itse Dalai Lama. Tuota monet tieteilijät ihmettelivät, mutta eivät enää konferenssin jälkeen. Nimittäin ihmisen aivotoiminnan tutkimus otti suuren askeleen eteenpäin, kun Dalai Lama lupasi tieteilijöille käyttöönsä maailman parhaat itsestään tietoiset, eli buddhalaiset mestarimunkit. Samalla mies lupasi buddhalaisuudesta pyyhkiä pois sellaiset totuudet, jotka tiede on jo osoittanut vääriksi. Ei huonosti erään uskonsuunnaksi kuitenkin mielletyn johtajan tekona. Saamme varmaan odottaa tovin ennen kuin Paavi ja muut ”glamrockin” kuninkaat suostunevat samaan.

Eli kaikille teille jotka ette ole ennen olleet niin kiinnostuneita ”suuresta kuvasta”, mutta haluaisitte hahmottaa sen itsellenne, tehkää hyvin ja ostakaa koko trilogia heti. Sen saa naurettavaan 60€ hintaan täältä.

Lopuksi elämänohjeena kaikille Eskon ja Grace Slickin (The Jefferson Airplane) mukaan:

Feed your head, feed your head.

Jari, VIIDAKKORUMPU

2. huhtikuuta 2008

What does Your Life Look Like?



Asiakas: Good Technology, London
Työ: What does your life look like?
Projektin kesto VR:n osalta: Kaksi kuukautta

Ehdottomasti parhaiten briiffattu, johdettu, ja hoidettu projekti, jota olemme koskaan päässeet toteuttamaan missään. Ei ihme että ko. toimisto on yksi Englannin parhaista ja suurista. Työn kestosta sen verran, että koska meillä suomessa testaus- ja tarkistusaikaan varataan 2,5 viikkoa?

1. huhtikuuta 2008

Valheita ja Onnenpekkoja.

(James Nachtwey tilannekuvassa oikealla)

Olen aina ihaillut ja kunnioittanut eritoten niitä ihmisiä, jotka tekevät sitä mitä kokevat että heidän on pakko tehdä. Yksi heistä on pitkään ihailemani James Nachtwey, amerikkalainen kuuluisa sotakuvaaja, josta TV2:n ansiokas dokumenttiprojekti näytti huiman ja järkyttävän dokumentin viime viikolla.

Dokumenttia katsoessa tuli taas mieleen kuinka tämä maailmamme on täynnä ainoastaan valheita ja onnenpekkoja. Me saamme kaikessa rauhassa täällä pohjolan perukoilla puuhata pikku verkkosivujamme, jotka ovat täysin yhdentekeviä missään järkeenkäyvässä sopusoinnussa sen kanssa mitä maailmassa on meneillään, mutta joidenkin pienen tarpeen täyttämisessä lienevät silti onnistuneita (enkä edes aloita Kanervasta enää).

Nachtwey itse sanoo kuvistaan, että hän ei koskaan olisi voinut ottaa moisia, ellei hän olisi kaikille noille kärsiville ihmisille tervetullut. Hän kulkee hiljaa, ei puhu juuri mitään ja tekee vain työnsä avoimin sydämin. Kuvauksen kohteet tietävät (ja sen näkee kuvista), että James vie heidän viestinsä edes jonnekin ulos, sinne missä asiat ovat paremmin.

Joskus kun on joku "täysin järjetön säätö” päällä, voi ehkä miettiä onko se sittenkään niin hirveää olla täällä ja säätää pikku-pikku-bittejä ojoon.

Wikipediassa lisää tästä upeasta ammattilaisesta hirveässä työssään.

"Kun kunnianhimoni ylittää myötätuntoni, olen myynyt sieluni" - James Nachtwey

Jari, VIIDAKKORUMPU