26. helmikuuta 2009

Parasta maailmalta vuonna 2009



Katso myös muita.

Jari, VIIDAKKORUMPU

Parasta vuonna 2009

Osa 1.



Osa 2.



Aika suuren varjon sinällään hienon tuotannon ylle heittää sen tuotantotapa ja tarkoitus. Lisää aiheesta Zeelandin blogissa (lukekaa myös kommentit).

Jari, VIIDAKKORUMPU

Invest in Turku



Asiakas: Satumaa/ Turku
Työ: Invest in Turku -pikasivusto
Projektin kesto VR:n osalta: Kaksi vuorokautta

Joskus saa merkillisen hyvän lopputuloksen ihan järjettömän saatanallisessa kiireessä. Ko. projekti briiffattiin meille maanantai-iltapäivänä klo 14.55. Työhön pääsimme tiistaiaamusta ja torstaina klo 10.03 sivusto oli valmiina!

Tämän tarkoitus on siis houkuttaa ulkomaisia sijoittajia kiinnostumaan Tuorlasta. Hyvä Ranimaattori!

25. helmikuuta 2009

Uudet vaatteet tekevät miehet

Koska oiva bloggaustyökalu (Blogger) oli kehittänyt itseään, loin Viidakkorummulle uudet nahat. Nyt blogimme on huomattavasti tyylikkäämpi ja selkeämpi. Samoin työblogimme sai uudet, melko samansukuiset kuosit niskaansa.

Samalla tutkin vähän statistiikkoja, adsense ja adwords -kerääntymiä ja blogilistan sijoitustamme. Olemme vuoden sisään taas tuplanneet kävijä -ja lukijamäärämme. Blogiamme lukee yli 600 ihmistä kuukaudessa ja töitämme käy kurkkimassa n. 450 immeistä maan kuuaikaa. Tuohon kun lisätään Facebook -sivut, Google ja virallinen viidakkorumpu.fi, tarkoittanee se sitä, että meillä on keskikokoisen S-marketin parkkipaikan kokoinen joukko ihmisiä, jotka ovat meistä silloin tällöin kiinnostuneita. Se on ihan kauhian kiva asia, vaikken sitä ihan ymmärräkään. Kiitos kaikille, jotka "seisotte siellä eteisessä". Tulkaa nyt ihmeessä välillä sisäänkin. Saatte luomukaffetta ja keksiä. Jos oikein revitellään, myös fetapiiras voi seistä pöydässä. Ei aina ole pakko ostaa jotta voi nähdä.

Ai niin: tuosta oikealta voi nyt kätevästi tilata nää jaaritukset myös RSS:nä. Ai minä?

Jari, VIIDAKKORUMPU

22. helmikuuta 2009

Porkkanamafian isku Turussa (la) 14.3.


Porkkanamafian kohteiksi 14.3.2009 ovat valikoituneet:

Kerttu

Pippurimylly

Hugo

Eli kaikilla on mahdollisuus käväistä lounaalla, päivällisellä, oluella, tai pitkällä illallisella, koska vaihtoehdoista löytyy kaikkea kaikille.

Ravintoloitsija/kohteiden omistaja ymmärsi Porkkanamafian tempauksesta olevan vain hyötyä. Siksi hän hyvin avomielisesti lupasi kaikki myyntivoitot (100%) ko. päivältä ravintoloiden ekologisemmaksi muuttamiseen. Vertailun vuoksi: Hesassa järjestetyssä tempauksessa ravintola Juttutupaan mafia sai voitoista vain 51%.

Nyt ei siis tarvita kuin väkeä. Jos olet menossa ulos lauantaina 14.3., tule johonkin porkkanakohteista - saat hyvää aikaan. Ja kerrothan tästä myös kavereillesi?

Jari, VIIDAKKORUMPU/ PORKKANAMAFIA

19. helmikuuta 2009

Strandbo.fi



Asiakas: Place Marketing/ Strandbo Group
Työ: Strandbo.fi + hakukonemarkkinointi
Projektin kesto VR:n osalta: Kaksi kuukautta (toistaiseksi)

Kun homma ei toimi, on viisainta aloittaa kaukaa starttiviivan takaa: analysointi, sunnittelu, konseptointi, tuotanto, jälkihoito ja seuranta. Uudella Strandbon-sivustolla on tasan kaksi tehtävää: olla mahdollisemman helppokäyttöinen ja myyvä.

Nyt käynnistyy jälkihoito, joka tarkoittaa vahvaa hakukonemarkkinointia (mm. siksi ei liikaa flashia sivuilla). Sen jälkeen opetetaan asiakas hoitamaan sekä sivua että hakumarkkinointia itse. Tästä kokonaisuudesta tulee hyvä.

Jari, VIIDAKKORUMPU

18. helmikuuta 2009

Internetin voima


Uusi U2:n levy No line on the horizon vuosi heidän oman levy-yhtiönsä, Universal Australian konttorin työntekijältä verkkoon tänään klo 12.40. Kaveri oli vahingossa ;) julkaissut sen ladatessaan sitä serverille ja se ehti olla julki n. tunnin ajan.

Itse latasin sen koneelleni työpäivän päätteeksi (olen ostanut kaikki viisi versiota etukäteistilauksena, joten torrentpoliisit hushhelvettiin siittä!) ja lähdin tutkimaan miten se levisi. U2:n omalla fanifoorumilla tieto levisi kuin Australian kulovalkea. Kuvitelkaa 700 000 fania ympäri maailman tiedon levittäjinä!

Nyt Irlannissa suunnitellaan levyn julkaisua ensi yöksi, kun alunperin sen piti olla kahden viikon kuluttua. Kaikki levypomot ovat jo syömässä hatunsyönnin aiheuttaman närästyksen johdosta housujaan: mitä nyt leivän päälle?

Kuten kaikessa asiassa, sisältö ratkaisee. Itse uskon että useampi ostaa nyt levyn ladattuaan sen ensin "testiin", sillä se on niin hyvä. Vanhat megapatruunat kuulostavat jopa inspiroituneilta. Itse kyllä odotan enemmän sitä loppuvuodesta tulevaa kokeellisempaa ja rauhallisempaa jatkoteosta, mutta minähän olenkin jo keski-ikäinen rokkifani.

P.S. Yöllä suoritetun kuuntelun perusteella kyseessä on parasta tavaraa sitten Achtung Babyn. Mutta muistakaa kuunnella se (hyvillä) kuulokkeilla ja kerralla. Jos jotakin, tämä ei ole joukko sinkkuja, vaan vanhanaikainen kunnon LP-levy, josta voi nauttia aina uudelleen.

Jari, VIIDAKKORUMPU

Carrotmob, eli Porkkanamafia


Olen yksi Carrotmobin (Porkkanamafia) aktiiveista täällä Turussa. Carrotmobin perusajatus, Buycott, on todellinen win-win kaikille:

- Kerätään suuri massa ihmisiä
- Päätetään "iskun kohde, ajankohta ja tiedotus tapahtumasta"
- Lähetetään tarjouspyynnöt ja valitaan se ketä lupaa suurimman prosentin iskupäivän liikevoitostaan
- Massa iskee kohteeseen KULUTTAEN rahaa
- Iskusta saatu ylimääräinen raha käytetään kohteen muuttamiseen ekologisemmaksi Carrotmobin yhteistyökumppanien, eli energia- ja ympäristöasiantuntijoiden avustuksella

Voin kertoa jo nyt, että Turun iskun ajankohta on lauantai 14.3., ja kohteena:

Pippurimylly+Hugo JA Kortteliravintola Kerttu. Eli historiallisesti kolme erilaista kohdetta samaan päivään. Ko. paikkojen omistaja lupasi täydet 100% lisämyynnistään!!!!

Tule mukaan perustoimintaan tai jäseneksi. Tärkeimmät osoitteet Suomessa ovat:

Facebookissa
Verkossa 1
Verkossa 2

Jari, VIIDAKKORUMPU

11. helmikuuta 2009

Vedetään fiiliksellä, beibi

Viimeiset vuodet alamme (markkinointi) on saanut nähdä suuren muutoksen. Kaikki tuotannot ovat perustuneet (edes osin) tutkimuksiin ja analyyseihin. Olen kirjoittanut ns. analyyseista ennenkin, ja en ole nähnyt niiden vieläkään paljoa parantuneen. En usko että ihmisiä voidaan "laatikoida".

Suuri yhteinen vihollinen on ollut Intuitio/ MuTu (musta tuntuu)-tuntuma. Väitän silti, että sitäkin tulee rakastaa ja vaalia.

Ihmisen intuitioita on heikompia, vahvempia ja kaikkea siltä väliltä. Hyvät esimerkit intuition voimasta olen saanut rekrytoinneista vastaavien johtajien suusta. He ovat kertoneet, että aina kun ovat luottaneet tunteisiinsa, on rekrytointi osunut hienosti, ja kääntäen aina kun ulkopuolisen analyysi on tunteen voittanut, rekrytoitava on ollut epäkelpo tai mentaalisti rajoitteinen.

Olen itse toteuttanut "markkinoinnissamme" kaikkea kaikille tai ei mitään kellekään" -periaatetta. Eli ts. teen mikä tuntuu hyvältä, ja teen sen niin nopeasti, etten ehdi päätöksiäni kyseenalaistamaan. Olen epätäydellinen kuten kaikki muutkin. Jos loihtisimme vain täydellistä sisältöä, maailma olisi täynnä pankkeja ja vakuutusyhtiöitä. Katsopa minkä tahansa ko. alan sivustoa tai mainosta: ne ovat täydellisiksi hiottuja ja analysoituja kuten Toton musiikki. Se on silti täysin yhdentekevää paskaa vaikkei haisekaan.

Jotkut asiat (kuten maailman pyöriminen ja elämänkulku) ovat matemaattisperusteisia, mutta hyvin monet ovat tunneperäisten, epätäydellisten sattumien tuottamia tarinoita, joissa tuoksuu dna-perustaisen olion monimutkainen ajattelu. Ohessa neron, Brian Enon kertomus siitä, miten joku taiteellisesti mahtava asia voi joskus "vaan tulla jostakin".

Otsikko muuten on pöllintä Edu (antikehä) Kettusen kirjoittamasta mukavasta rallista.

Jari, VIIDAKKORUMPU

It might get loud



Hyviä musiikkidokumentteja ei ole liikaa, mutta nyt tuntuu siltä että yksi lisää on tuloillaan. Davis Guggenheimin It Might Get Loud. Dokumentissa annetaan musiikin puhua kolmen erilaisen virtuoosin kautta. Herrat Page, White ja Evans (Edge) kertovat dokumentissa omasta intohimostaan kaiken.

Saamme nähdä myös ne kaikki tärkeät paikat, missä "God has walked into a room", eli rupiset kellarit Dublinissa, jossa mr Evans oppi tiluttamaan taloudellisesti mahtavinta kitarointia, Hadley Grangen kartano, missä Zeppelin teki "sitä maailman parasta" sekä Detroitin takakulmat, jossa Herr White löysi sisältään vanhan bluesjäärän ja Jimmy Pagen risteytyksen.

Jari, VIIDAKKORUMPU

5. helmikuuta 2009

Pitää valehdella

Työelämästä löytyy ainakin yksi murskaamistaan odottava tabu. Kenenkään ei sovi myöntää että valehtelevat. Kaikki yritykset ovat luovia, dynaamisia, luotettavia ja mitä lie. Jokainen työhakija ja -tekijä äidin kultamussu, joka työskentelee kuin neutronivarattu kultainen noutaja. Koska joku heittää ensimmäisen kiven?

Ongelmanahan on se, että kaikki ovat demokraattisesti samanlaisia. Jos joku irtoaa joukosta, moista pitää kurmoottaa välittömästi. Fakta taas on se, että olemme kaikki epätäydellisiä yksilöitä, jotka yhdessä muodostamme vinoja joukkioita, yrityksiä ja kaveripiirejä.

Taloussanomissa ollut aihetta sivunnut juttu on kauheaa luettavaa:

– Kirjoita cv ja nuku yön yli. Kirjoita se uudelleen ja nuku jälleen yön yli. Mieti, millaisen kuvan se sinusta antaa ja luetuta sitä ystävillä.

Myös haastatteluun Kojonen kehottaa valmistautumaan hyvin ja miettimään, miten kysymyksiin vastaa myönteisesti. Ikäviä totuuksia ja töksäytteleviä vastauksia hän suosittelee välttämään.

– On realiteetti, että pikkuisen pitää osata pelata niin hyvässä kuin pahassakin.

Kojosen mielestä työnhakija voi ottaa oppia toimitusjohtajista, jotka nyt kertovat erilaisista supistuksista ja väen vähennyksistä. Kukaan ei sano, että firmamme horjuu konkurssin partaalla, vaan johtajat puhuvat esimerkiksi toiminnan järkeistämisestä ja vastaamisesta markkinoiden haasteisiin.

”Pikkuisen pitää osata pelata”, ”ota oppia toimitusjohtajista”. Mitä ihmettä? Entäs jos joku olisi vaan rehellinen: ”Emme saa enää työtä, koska toimintatapamme on vanhentunut, ja se ei vaan enää riitä. Olisimme kyllä kouluttautuneet jos työtä ei olisi ollut niin paljon, ja olisimme muuttaneet toimintaamme, jos olisimme ehtineet, tai tajunneet sen tarpeellisuuden.”

Ei kenenkään muun työ ole aivokirurgiaa kuin aivokirurgin. Olisi kivaa, jos rehellisyys saisi arvonsa. Siitä seuraisi kuitenkin pettymys, yksi pieni tuhnu. Kukaan ei kuitenkaan heitä kivellä. Lopettavat vaan tilaamisen.

Jari, VIIDAKKORUMPU

P.S. Ja kuinkas kävikään, Aucoraattorissa Janne julkaisi muutama tunti myöhemmin jutun samasta aiheesta ;)

Onedidit.com - tarkin ekolaskuri nyt avoinna



5000 kiloa pääsin alle keskimääräisen EU-asukkaan, vaikka lentotuntejakin tuli 60/vuosi. Suosittelen laskemaan...ja laskemaan ;)

Jari, VIIDAKKORUMPU

3. helmikuuta 2009

Globaalisuus lamaannuttaa

Olen miettinyt sellaista, että kumpaa globaalisuus enemmän aiheuttaa: terävämpiä ideoita ja innovaatioita, vai laajempaa lamaantumista? Olen kallistumassa jälkimmäiseen.

Tuo tuli mieleeni siitä, että minulla on maailman kaikki hyvä (viihde, palvelut, tuotteet, jne.) vain parin klikkauksen päässä. Esim. eilen katsoimme australialaisen Tim Minchinin DVD-shown, joka oli parasta viihdettä mitä olen koskaan katsonut, ja olen nähnyt jo Louis CK:t, Pythonit kuin Gervaisitkin. Mies on älykäs Elton John, Rahmaninov ja Queen samassa kropassa.

Minchin saapui telkkariini seuraavasti: Rani kuuntelee Sceptic's guide -podcastia, jossa yksi sen juontajista oli hehkuttanut miestä. Siitä innostuneena hän klikkaili itsensä juutuubiin, josta hemmon tuotantoa löytyikin iso kasa. Sen jälkeen latasimme shown verkosta (ja kyllä, ostimme sen myös verkon kaupasta). Tiedosta täyttymykseen meni puoli päivää!

Shown jälkeen tuijotin tunnin tyhjää tietokoneen monitoria, ja ajattelin tuota alun dilemmaa. Mitä tahansa sitä keksiikin, joku on sen tehnyt jo paljon paremmin, ja sen tiedon voin löytää minuuteissa. Miksi siis ylipäänsä kehittää mitään? Eli maailma on todellakin sinulle avoin. F**k (katso sanan tarkempi analyysi Minchinin showsta).

Jari, VIIDAKKORUMPU

Lex Nokia, pikkusormi

(Kuva linkkinä sivuilta: http://lexnokia.com/)

Yritykset jotka eivät kanna enää mitään vastuuta työntekijöistään, vaan keskittyvät ainoastaan tekemään voittoa omistajilleen (mikä tietysti onkin yksi niiden tehtävistä), ovat nyt lobanneet Lex Nokiana tunnetun "lain" nuijien ulottuville.

Jos eduskunnan lampaat nyt ryssivät "lain" läpi, ylitetään aikamoinen kynnys siinä, mitä kaikkea suuryrityksien taholta on jatkossakin odotettavissa.



Tutustu vasta-ajatuksiin ja toimi.

Jari, VIIDAKKORUMPU