7. kesäkuuta 2010

Viidakkorummun kuulumisia



Huh. Taas vierähti puolivuosi, jargonterminä Q1/2010.

Meillä on pitänyt tanallista hoppua lukuisten eri projektien parissa, ja nyt on aika levähtää jussista elokuuhun asti (mitä nyt omia palveluita edistämme heinäkuussa). Liikevaihtomme kasvanee tällä seasonilla sellaisen +20% ja tulos jotakuinkin saman. Osan työstämme näet täällä.

Uusimpina asiakkuuksina voimme ylpeydellä ja ilolla kertoa NDA:sta ja NDA:sta. Tuntuu siltä, että vihdoinkin suuret yritykset (lue: NDA) arvostavat meitä pieniä. Olemme heille nyt ketteriä, nopeita ja mukavia. Vuonna 2006 olimme vain riski. Suurempien verkkoalan toimijoiden kanssa kuulemma projektit pukkaavat hautautumaan liian helpolla erilaisten projektinhallintajärjestelmien uumeniin jo ennen starttiaan, ja myöhästyvät sekä maksavat huimasti alkutilannettaan enemmän.

Alkukesän suuri lanseerauksemme oli Marja Tyrnin veuhtoma Turun matkailukampanja 2010, jonka näet täällä.

Toinen jättiprojektimme oli Kauppakeskus Skanssin uudet sivut, sekä yli 500 käyttäjän Facebookmainen intranet, jotka tosin avataan vasta lomien jälkeen, elokuun alussa.

Rummussa tapahtuu kesän aikana myös muutoksia. Elokuusta lähtien yrityksemme toimii virallisestikin nimellä Viidakorumpu 2.0.

Syynä päivitykseen on lähinnä se, että alan kehitys näyttää kysynnän perusteella muokkaavan tuotantoamme kahteen uudempaan suuntaan: luomme yhä enemmän video- ja animaatiovetoisia verkkokampanjoita a´la Tyrnin Loma Turussa -kampanja, sekä iPhone/iPad -tuotantoja, jahka saamme niihin "paremman pidon". Eli raskaampaa kampanjointia ja toisaalta ketteriä mobiilisisältöjä. Moisiin pitää varautua niin henkilöstön, soft- kuin hardwarenkin osalta. Kun kerran toimimme nollien ja ykkösten kanssa, tehdään yrityspäivityskin samalla tyylillä!


Loppuvuodesta valmistaudumme avaamaan ensimmäisen oman palvelumme, Osulan. Sehän on pienyrittäjille suunnattu, alueellinen ja halpa mainoskanava. Mainosten vastaanottajille se on kohdennettu mainoskanava verkossa ja mobiilissa. Se tietää allekirjoittaneelle juoksu- ja puhekeikkoja riittämiin, joita kuluneella puolivuodella tuli kymmenkunta, aiheina omatuntotalous ja sosiaalisen median keinot.

Mutta. Ottakaa ihmiset kesä. Se on ainoa aika, jolloin ei tarvitse "säätää" ellei itse halua. Kaikki toiminta on itsestä kiinni - tai irti. Maailma on ihana.

t. Viidakkorummun apinat

Veikon ja Samsungin Futisveikkaus 2010

Asiakas: Veikon Kone/ Mainostoimisto Satumaa
Työ: Veikon ja Samsungin jalkapalloveikkaus
Projektin kesto VR:n osalta: viikko

Krisu pukkasi Veikon pallon ylämummoon ja teki Satumaan alustuksesta virallisen kisaveikkauskamppiksen. Argentiina, Brasilia, Italia vai kuka vie potin?

Marja Tyrni kävi oikeasti Pallivahassa



Esikisan voittajat pääsivät Tyrnin Marjan kyytiin. "Katso nuorisokriminaali!". Lisää Marjaherkkuja täällä.

4. kesäkuuta 2010

Anna mulle miljoona!

Tämä väitöskirja on totta. Omatkin kokemukset osoittavat, että aika harva asiakas on kiinnostunut pitkäjänteisistä (lue: järkevistä) sovelluksista. Tulos pitää näkyä heti, ja mieluiten sen pitää olla suuri. Lieneekö tulosvastuu -sanalla sanansa sanottavana?

Jay Leno on rikas. Mitä mies teki kun sai rahaa? Osti 150 kallista autoa. Nyt ne makaavat vanhassa lentokenttähallissa vartijoiden ympäröimänä. Olisi mielummin maksanut läheistensä velat pois? Ehkä maksoikin?

Perusjamppa tai jampatar ei koskaan saa paljon rahaa. Ei sitä saa edes osakkeiden omistaja.

Me, internetin osaajat, voimme tehdä uusia palveluita. Niitä tehdäänkin 10 päivässä - pelkästään Suomessa. Osassa on ajatus takana: tehdään paremmin kuin ennen, mutta monessa on: antakaa miljoona!

Aika harvassa ovat kollegat, joka ovat kiinnostuneita ammattitaidostaan. Kun opiskelee ja tekee sydämestään, saattaa joskus saada rahaa. Sitä ei mietitä. Tulee jos on tullakseen.

Don Draper, Mad Men -sarjan päähahmo, on luova mainosjohtaja 60-luvulla New Yorkissa. Hän on oikea kusipää elämässä, mutta loistava työssään. Lucky Strike ja erilaiset viskit pitävät hänen aivonsa liikkeessä. Mitä asiakas oikeasti haluaa? Mikä on se oikea kysymys? Don Draper hakee sen. Minä haen sitä. Me haemme sitä. Sen oivallettuamme saamme "kicksit". Ymmärrämme jotain, mitä asiakaskaan ei ole ehtinyt tai pysähtynyt miettimään. Miljoona? Ei sellaisia mietitä.

Kun asiakas haluaa kaiken, siihen pitää varautua. Syksystä 2010 Viidakkorummusta saa tilastoinnin kassalta asti, jos haluaa. Kuinka moni kulki mainokselta kampanjasivuille, JA kuinka moni sivuilta liikkeeseen ostamaan? Ei miljoonaa. Realiteetteja.

Osula avataan syksyllä. Sen tarkoitus on auttaa pienyrittäjää Turussa. That's it. Ei suurta vaan pientä. Ei tule miljoonaa. Tulee hyvä mieli.

Jari, VIIDAKKORUMPU