23. syyskuuta 2011

5. syyskuuta 2011

Viides perättäinen voitollinen tilikausi

Eihän tätä usko itsekään! Viidakkorumpu kellotti juuri itselleen viidennen peräkkäisen voitollisen tilikauden.

Kuten peruslukijamme ehkä muistavatkin, tasan puoli vuotta sitten meiltä lähti kuin salama takavasemmalta paras tekninen tekijä, julkaisujärjestelmä (tekijän mukana) ja 60% liikevaihdosta tuonut asiakas. Olimme varmoja että eteen singahti liian kova mäki. Nyt tuli kuolo.

Paskan marjat. Toimintoja järkeistäen ja kuluja karsien, sekä:
- sisulla,
- kovalla ja hyvällä työllä sekä ennen kaikkea
- uusvanhojen asiakkaiden avulla homma on taas raiteillaan.

On uusi hyvä tekijä (Eerok!), vanha luottotekijä (Laurok!) sekä avoimet järjestelmät käytössä ja muutamia suoriakin asiakkuuksia. Hyvä fiilis! Kiitos meille ja uusille asiakkaille luottamuksesta. Emme petä vaikka kone välillä vinkuukin ;)

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0




24. elokuuta 2011

Ei ole olemassa mitään etätyötä

Niinpä tietysti. Aikeeni oli kirjoittaa etätyöstä, mutta kollega Janne ehti ensin ja kertoikin kaikki perusasiat.


16.9. on kansallinen etätyöpäivä. Omalla alallamme, pienessä internetyrityksessä, ei ole etätyötä, on vain työtä ja vapaata. Tietokone on saanut vierelleen iPhonen, iPadin ja kasan upeita sovelluksia, joiden avulla kaikki hoituu missä vain.

Viidakkorumpu kuuluu kaikkialta

Itse teen töitä kotonani, kahviloissa, ravintoloissa ja vaikka Korppoolaismäellä. Lisäksi työskentelen kaukomökillämme Hua Hinissa, Thaimaassa. Rani tekee työnsä Nummen kaupunginosassa, omassa Repunpäässään. Lisäksi hän työskentelee mökillään Vehmaalla. Eero työskentelee Raumalla, missä vaimonsa hoitaa opettajan virkaansa. Lauri asuu ja työskentelee Joensuussa, Säätytalon uumenissa, joen varrella.

Sosiaaliset apinat

Syy kokoontua toimistolle on puhtaasti sosiaalinen. Kun työskentelee pitkään yksin, jo lähikaupan mummot pelottavat tullessaan vastaan. Ihminen on sosiaalinen eläin (aina joskus). Ja vielä ainakin fyysiset palaverit, asiakkaan kanssa tai ilman, ovat tuloksellisempia kuin virtuaalisellaiset.

Silti olemme miettineet toimiston funktiota. Voimmehan me kokoontua missä vain: Kodeissa tai muualla. Jos it-palvelut ovat jo pilvissä, miksei toimistokin voi olla siellä?

Tai sitten voimme kokoontua Turun Hubiin? Mutta siitä lisää vähän ajan päästä.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

22. elokuuta 2011

Mitä uutta WordPress tarjoaa?

WordPress mahdollistaa nykyään monenlaisia toteutuksia. Tässä aika hyvä summaus asiasta.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0


16. elokuuta 2011

The Pönöttäjät

Eräässä virkistävässä uudessa hankkeessa, johon syöksyin juuri mukaan kaikki puuhapetterit ja -paulat ovat 20 ja 30 something -porukkaa. Siellä puhutaan avoimesti "The Pönöttäjistä".

The Pönöttäjä on aina vallitsevaan ympäristöönsä nähden jotenkin liian kireän oloinen mutta omasta mielestään tuiki tärkeä. Hän korostaa usein auraansa saataviinsa nähden sikakalliilla ja isolla kulkuneuvolla, maalla ja merellä.

Työprojekteissa The Pönöttäjä on mahdoton vastus, jopa omalle firmalleenkin. Kaiken pitää mennä hänen linjojensa mukaisesti, muu ei käy.

Mikä ajaa meitä Pönöttäjiksi? Ja miksi? 

Liika "kermapersekerhoilu" lienee eräs iso syy. Tiedättehän sellaiset seisomabileet, joissa ihmiset pitävät sampanjalasejaan yhtä höllästi kuin suustaan ulos tulevaa puhetta. Koulumme myös korostaa turhantärkeää kirjaviisautta oman ajattelun sijaan.

Mistä The Pönöttäjä sitten tietää itse Pönöttävänsä? 

Ehkäpä siitä, että hänelle myhäillään, ei naureta, hän saa liian vähän grillikutsuja vaivannäköönsä nähden ja puhelimitse hän saa usein kuulla tuttavien menevän Kokkolaan juuri ensi viikonloppuna.

Ei siis kannata Pönöttää, sillä Pönöttäjistä ei pidä edes vierus-Pönöttäjä. Jos huomenna maailmassa räjähtäisi äänetön ja näkymätön pönötyspanos, joka hävittäisi - zap! - kaikki The Pönöttäjät, olisi tämä pallo varmaan parempi pallo kaikille.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0




11. elokuuta 2011

Ei ole enää verkkosivuja, on vain linkkejä

Käymme enää harvoin "missään nettisivuilla". Jokainen joka on mukana verkon eri kanavissa, törmää päivässä tuhansiin linkkeihin, jotka johtavat jonnekin.

Parhaat linkit jäävät yli vuorokaudeksi kiertoon ja niihin törmää useista eri paikoista. Huonompia ei viitsi edes klikata ja ne valuvat hiljaa bittiavaruuden nurkkiin häpeämään.

Itse vihaan lyhenteitä, eli esim. bit.ly jotakin. Jo linkistä pitää tietää mihin se vie, eikös?

Niin se on taas muuttunut. Netti.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

9. elokuuta 2011

Koe Logomo - FWA site of the day

Do diin, Logomon multimediasivusto niittää vaan lisää palkintoja. Nyt tuli arvostettu FWA site of the day -maininta. Rok!



The FWA

FWA stands for Favourite Website Awards, an industry recognised internet award program and inspirational portal, established in May 2000.

FWA is the most visited website award program in the history of the internet, with over 100 million site visits as of August 2010 (and multiple billion hits to our servers).

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

20. heinäkuuta 2011

Vanhojen julkaisujärjestelmien tuki loppui - avoimet järjestelmät nyt käytössä

Viidakkorumpu on keväästä 2011 tehnyt asiakkaidensa sivut avoimen lähdekoodin järjestelmien avulla, pääosin WordPressillä. Vanhojen julkaisujärjestelmien tuki loppui kesäkuuhun 2011.

Miksi?

Ajoimme kaksi kertaa samaan miinaan.

Kun aloitimme vuonna 2006, yksi osakkaistamme oli Kristian Närhi, jolla oli "mukanaan" oma julkaisujärjestelmänsä Portalmaker. Sillä tehtiinkin ensimmäiset 1,5-2 vuotta asiakasprojekteja. Niitä olivat mm. Aker Yards, Timberwise, jne.

Vuonna 2008 mukaamme liittyi Jukka Kokko, joka toi "mukanaan" pienemmän, nopeamman ja ketterämmän Sitemaker -järjestelmänsä. Sillä taottiinkin sitten aina vuoden 2010 loppuun asti kaikki asiakas-sivustot.

Jo vuonna 2010 Kristian päätti lähteä meiltä projektipäällikyyttä opettelemaan ja Jukka kaipasi isomman firman turvaa alkuvuodesta 2011.

Tällöin viimeistään meille konkretisoitui se, ettei koskaan olisi pitänyt tehdä asiakasprojekteja "yhden miehen julkaisujärjestelmän" avulla. Olisi pitänyt luottaa avoimiin teknologioihin jo aiemmin.

Nimittäin emme osaa kehittää asiakkaitamme sivuja enää kuin pienemmillä fiksauksilla. Kaikki suuremmat muutokset vaatisivat pääkehittäjän aikaa, ja sitä ei saa, koska miehet ovat jo muualla.

Nyt kerrommekin julkisesti, ettemme tue enää Portalmaker emmekä Sitemaker -sivustoja. Voimme tehdä tapauskohtaisesti vain pieniä, lähinnä graafisia korjauksia.

Nyt

Oppia ikä kaikki. Nyt kun asiakas saa meiltä sivut, jotka on tuotettu "open source" -tekniikoilla, hän ja me emme jää koskaan pulaan. Niihin löytyy tekijöitä ympäri maailman. Lisäksi ne kehittyvät lukuisten kehittäjien avulla koko ajan paremmiksi, jopa huimaa vauhtia.

Eli jos haluat Portalmaker tai Sitemaker -sivustoosi muutoksia. Voit lähettää meille sähköpostitse pyynnön ja välitämme tiedon tekijöille. Jos tiedät itsekin mistä heidät tavoittaa, suosittelemme ottamaan heihin suoraan yhteyttä.

Hyvää kesän jatkoa, t.

VIIDAKKORUMPU 2.0


13. heinäkuuta 2011

Onnellisia töitä?

Kesällä aivot poistavat menneen puolivuoden työajan kuonaa. Kaikki se stressin aikaansaama nokittelu, alituinen kiire ja ilottomuus valuu ulos tehdäkseen tilaa taas syksyllä saapuvalle samanmoiselle saastalle.

Yrittäminen on parhaimmillaan parasta, mutta kädet sydämille: Kenellä on ollut iloa tehdä mukavien asiakkaiden kanssa paineettomasti onnelista työtä? Harvassa olette. Usein me kaikki vaan suoritamme eteenpäin, jotta seuraava palkka tulisi.

Itse olemme koittaneet ratkoa tätä ikuisuuspulmaa skaalamalla toimintaa alemmas, pienemmäksi. Silloin ei tarvitse tehdä niin paljon, niin nopeasti. Riittää se aika elämiseenkin.

En kyllä tiedä onko tämäkään hyvä. Kun on pienempi, yrityksen kassassa on vähemmän rahaa ja se huolettaa hulluna: Selvitäänkö ensi kuusta?

Asiaa ei yhtään auta monen suuremman laskunmaksutapa pienille: Kaksi kuukautta myöhässä ei ole enää poikkeus. Kenen kassa kestää moista?

Voi kun saisi useammin tehdä onnellisia töitä. Sellaisia, josta oma ja vastapuoli on ylpeä ja iloinen - etuoikeutettu - päästäkseen edes tekemään moista. Meille on suotu niitä viiden vuoden aikana muutama. Ja ne menestyvät ja tuottavat asiakkailleen eniten myös hyötyä.

Lähdettäisiin (taas) siitä, että suunnitellaan kunnolla: Briljantti idea ja riittävä suunnittelu sekä materiaalien tekoaika. Sen jälkeen vasta katsotaan, koska olisi mahdollista saada valmista. Hyvin tehtyä. Valmista.

Pienellä lämmöllä ja riittävällä ajalla saa aina parasta sekä maukkainta ruokaa.

EDIT:


Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0




15. kesäkuuta 2011

Mihin tekniikka menee 2011-2015?

Nää on niin näitä... kaikki "mobiilirevenuet" nousee tsiljoonakertaisiksi ja kodit juttelee sulle aina kaikkialla, mutta silti: Erittäin tyylikkäästi tehty.


Digital Life: Today & Tomorrow from Neo Labels on Vimeo.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0 Oy

14. kesäkuuta 2011

"Aurajoen multimediatalon" tuparit 9.6.2011

Ehkä saadaan kohta parempi nimi tälle monimedia-multituotos-mainos-it -talollemme, mutta tässä pari valoisaa kuvaa tupareista, sisältä ja ulkoa.

Niin kivaa oli, että otetaan tämä tavaksi. Eivät kuitenkaan innostuneet, kun ehdotin kahden viikon välein.

Kiitos GoodMood, Place Marketing, Revolver, Arokki, BSP Media, Innolink, More On (ja Viidakkorumpulaisetkin).


 Talomme edusta on Aurajoen vierasvenesatama. Siellähän sitten oltiin + 28C lämmössä, iltakympiltä. Kuvassa myös Muusa.



Ruokaa, veljeksiä, juomaa ja DJ:kin löytyi.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

9. kesäkuuta 2011

Applikaatioiden ja Facebook-sovellusten tekeminen on riskialtista

Applen julkistamat uutuudet omiin iOS5 ja Lion -käyttöjärjestelmiinsä sisälsivät monta sellaista ominaisuutta, joilla suositut kolmannen osapuolen tuottamat applikaatiot ovat saaneet miljoonia käyttäjiä: Dropbox, Instapaper, Sparrow ymv. ovat kaikki vaarassa kuolla.

Ajatelkaa nyt: Apple saa suositusta applikaatiosta, jonka joku muu ideoi ja tekee, 30% sen liikevaihdosta sekä sen tuomat mainosvirrat, (mitkä lienevät paljon enemmän kuin sovellusmyynnistä saadut tulot). Sen jälkeen se liittää sovelluksen sellaisenaan tai parempana kylmästi seuraavaan omaan järjestelmäänsä. Wham- Bam-Thank-You-Mam!

Hyvää Applelta oli sen idea pilvipalvelusta, iCloudista. Siinä käyttäjän elämää helpotetaan ilman, että käyttäjän tarvitseekaan tietää miten, "it just works!".

Facebook muuttaa ja muuttuu jatkuvasti häijymmäksi rahantekokoneeksi omistajilleen. Sitä kehitetään koko ajan jakamaan enemmän käyttäjien antamia tietoja mainostajille ja itselleen. Uusimpana tämä kasvojentunnistusominaisuus, joka teidän kaikkien pitää taas käydä asetuksista kieltämässä.

Kun nyt luomme omaa Osulaamme, on selvää, että moinen tulee jossakin välissä olemaan jomman kumman (tai kolmannen, Googlen) jätin ominaisuus tai sovellus. Ainoa, joka meidät tulee erottamaan niistä on se, että olemme aina pienenpieni paikallisyritys, joka ei kerää käyttäjädataa eikä muuta sääntöjä yksipuolisesti. Ts. emme mene ohjemoinnissamme tai ahneudessamme niin pitkälle kuin voisi mennä.

Jossakin pitää olla raja, edes bittivirtaan piirretty

Itsellä alkaa olemaan mitta täysi kaikkia suuria kohtaan, vaikka ne ovatkin loistavia ja nerokkaita työssään. En halua, että tietokonemaailmaa hallitsee kohta vain yksi tai kaksi Skynettiä (Ja olen itse sitoutunut Applekäyttäjä).

Haluan tukea kaikkia meitä, jotka yrittävät tuottaa ominaisuuksia, sovelluksia, verkkosivustoja avoimien lähdekoodien "päälle". Silloin muut voivat ottaa ne myös käyttöönsä, parannella ja jakaa niitä laajemmalle. Koitetaan tehdä jotain, joka ei perustu osakkeenomistajien aina lisääntyvän rahanhimon palvelemiseen. Siitä aiheesta muuten ihan ok elokuva oli juuri katsomani The Company Men.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

8. kesäkuuta 2011

Yritysmuutosten jälkeen - kuolema ei tullut taaskaan

Kevään aikana koimme oikeastaan kaikki pahimmat muutokset mitä yritys voi kohdata: henkilövaihdoksia, toimitilan ja työkalujen vaihdot sekä suurimman asiakkaan 90% menetyksen, jonka työt tekivät liikevaihdostamme noin 50%. Rehellisesti luulin vielä maaliskuussa, että nyt tuli kuolo. Eipä tullut, taaskaan.

Olimme nimittäin samassa tilanteessa vuonna 2007 lopussa, kun silloinen suurin asiakkaamme (joka toi myös n. 50% liikevaihdostamme) sai oman osastonsa kuntoon. Luulin silloinkin lopun tulleen, kunnes vanha työtuttuni siirtyi erään toimiston digivetäjäksi, ja he korvasivat edellisen suurasiakkaamme.



Monimediatalomme (Vanha Roccan talo Aurajokirannassa) yritykset tukevat toinen toisiaan, eli antavat työtä. Jokainen täällä olevista yrityksistä on hieman erilainen, joten homma pelaa. Lisäksi viereisestä talosta löytyy uusin kumppanimme, mainostoimisto 4ulottuvuutta, joka palkkasi entisen työtutun digipuolen vetäjäkseen, ja ensimmäinen yhteinen (suuri) projektimme startannee loppukesästä.


Suurin ponnistuksemme kuitenkin on ollut oma palvelumme Osula, jota tehdään parhaillaan. Se on siis edullinen paikallinen mainoskanava yrityksille (ja kuluttajille ilmainen). Siellä mainokset osuvat vain heille, ketkä sitä haluavat (siitä nimi Osula).

Osula on kuitenkin toisen yritykseni, Pikku Apurin, ensimmäinen palvelu. Se ei siis ole Viidakkorummun tuote. Yritän saada Osulasta toisen kivijalan Viidakkorummun rinnalle. On riski toimia vain yhden varassa, kuten asiakasmuutoksistakin on huomannut.

Olemme kuitenkin toimineet koko ajan niiden periaatteiden varassa, mitä alussa sovimme: rehellisyys, avoimuus, suoruus ja muiden auttaminen. Siksi ei tunnu pahalta peilin edessä.

Lomalla luin upean kirjan yrittämisestä nimeltään Rework. Siinä v.1999 USA:ssa aloittaneet yrittäjät kertoivat sen Viidakkorummun tarinan, jota kohti itsekin olen alusta asti pyrkinyt. He ovat jo perillä, meillä on vielä matkaa jäljellä.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

20. toukokuuta 2011

Virtuaalivallankumous

Jos olet kiinnostunut siitä, miksi saat verkossa käyttää lukemattomia palveluita ilmaiseksi, katso tämä, eilen illalla YLE:n Teemalta tullut, BBC:n tuottama Virtuaalivallankumous -dokumentti. Ko. on jakso neliosaisesta kokonaisuudesta, jossa tutkitaan internetin vaikutusta elämäämme.

Katso tämä
Dokumentin tekijä on pitkän linjan toimittaja, Aleks Krotoski.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

12. toukokuuta 2011

Miten menestyt yrittäjänä?

Tähän loistavan verkkosivuston loistavaa tekstiin ei meidänkään kokemuksien mukaan ole mitään lisättävää.

1. ASAP kapsahtaa omaan nilkkaan
ASAP viestittää, että jokin on huipputärkeää ja ”mahdollisimman pian”. Ja jos kaikki on huipputärkeää, mikään ei ole. Ja lisäksi kiirehysteriasta koituu turhaa stressiä.
2. Lähetä kaikki viideltä kotiin
Lisätyötunnit eivät ole tarpeen, vaan paremmin tehdyt työtunnit. Jokainen yritys tarvitsee niitä, joilla on elämää työpaikan ulkopuolellakin, niitä, jotka haluavat saada työnsä tehdyksi ennen kuin sukeltavat vapaalle.
3. Hyväksy hidas ja hallittu menestys
Äkkimenestystarinat ovat yleensä pelkkä kaunis tarina. Todellisuudessa menestykseen tarvitaan hidasta prosessia, ajattelua ja pohjustusta. Nopea menestys on yleensä tähdenlento. Kärsivällisyys ja hitaus palkitaan!
4. Sano suosiolla ei
Laita asiat tärkeysjärjestykseen ei-sanan avulla.
5. Lyhennä työlistaa
Pilko pitkä tehtävälista osiin, sillä liian pitkä lista on epämotivoiva ja uuvuttava sekä aiheuttaa syyllisyyttä. Jos tehtävänä on sata asiaa, jaa se kymmenen kohdan lappuihin, ja pidä vain yksi työpöydällä.
6. Mene nukkumaan
Valvomalla muutaman ylimääräisen muka-pakollisen työtunnin takia tuhoat työmoraalisi, luovuutesi ja asennoitumisesi. Väsyneenä on vaikea nähdä uusia reittejä ja mahdollisuuksia, ja olet ärtynyt, jolloin muutkin tulevat huonolle tuulelle.
7. Riittävän hyvä riittää
Useimpiin ongelmiin löytyy arkisen yksinkertainen ratkaisu. Tällainen ongelmanratkaisu ei kerää ihastuneita huudahduksia tai ansaitse Vuoden Nero -titteliä, mutta homma saadaan hoidettua ja voidaan siirtyä seuraavaan. Valitse siis riittävän hyvä, jos sillä saa homman hoidettua.
8. Minimoi palaverit
Yhden tunnin kokouksen pitäminen kymmenelle henkilölle tarkoittaa kymmentä menetettyä työtuntia. Onko se sen arvoista? Yleensä saman asian voisi hoitaa vaikka seitsemässä minuutissa tunnin sijaan tai pienenmikin joukko hoitaisi saman asian. Jos palaverilla ei ole etukäteen saatua eteenpäin vievää agendaa, unohda palaveri.
9. Eliminoi keskeytykset
Pahimpia ja yleisimpiä keskeyttäjiä ovat palaverit (joita ei ole edes valmisteltu), puhelut ja sähköpostin bling-ääni. Jokaisella työpaikalla pitäisi olla rauhoitettu aika ja paikka, jolloin näiltä keskeytyksiltä voisi välttyä. Tästä syystä etäpäivät koetaan tehokkaiksi.
10. Luo vähemmän mutta parempaa
Loistoideat muuttuvat nopeasti surkeiksi, jos yrittää toteuttaa kaikkea kerralla. Valitse vain briljantit ideat, karsi perushyvät pois.
11. Kevennä
Mitä massiivisempi jokin on, sitä työläämpää on kääntää sen kurssia. Jos siis pitää yrityksen keveänä, voi tehdä nopeitakin muutoksia.
12. Vähemmällä pärjää
Pitääkö olla iso toimisto keskeiseltä paikalta? Pitääkö itse palkata kaikki osaajat vai voisiko jotain ulkoistaa? Tarvitseeko hienoja härpättimiä firman logolla? Autotalleissa aloittaa jatkuvasti hienoja yrityksiä.
13. Kasvu ei ole menestyksen ehto
…toisin kuin usein ajatellaan. Mitä enemmän yritys kasvaa, sitä suuremmat kulutkin sillä on. Anna siis yrityksen kasvaa hitaasti ja tunnustele, mikä tuntuu hyvältä. Suuri tai suurikasvuinen ei ole itseisarvo. Pieni on jo itsessään hieno päämäärä.

Lähde:
 

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

2. toukokuuta 2011

Garageband2 iPadille - miten minusta tuli muusikko?

Hieman ennen vappua ja 19 kihlajaisvuosipäivääni, minusta tuli muusikko.

Syy ei ollut Yamahan mustan ja kauniin akustisen kitaran, joka makoilee telineessään asuntomme nurkassa. Syy ei ollut omistamani 940 hyvää levyä, tai 52,7 päivää maailman parasta musaa iTunesissani. Syy oli Garageband2 iPadille.


(Tässä suora linkki videoon)

Kaverini löysi, miten saan oikean skaalan ko. ohjelmasta ja se oli siinä.

Vapunpäiväni meni soitellessa Hammondilla, Grand Pianolla ymv. soittimilla Treme-soundtrackin loistavan levyn päälle. Siitä siirryinkin tekemään omia "biisin pohjia". Nyt opettelen samplejuttujen tekoa, jolloin voin esim. Soinin lausumaa Jytky -sanaa soittaa koskettimilla, eri äänillä.

Mitään tällaista en kuitenkaan lupaa aivoillenne tehdä, Tapani Kansan R-A-K-A-S riittänee edelleen.

Jari, VIIDAKKORUMPU

27. huhtikuuta 2011

Viidakkorumpu suosittelee

Game of Thrones, tv- ja kirjasarja



Ensimmäiset kaksi jaksoa katsottu HBO:n suursatsausta, Game of Thronesia, ja vakuuttavaa jälkeä ovat taas HBO:lla tehneet. Kirjasarjankin ostin juuri Kindle-storesta hintaan alle 20 eurolla. Suomeksi kirjat kulkevat nimellä Tulen ja Jään Laulu. Jos pidät hyvästä fantasiasta ja megaluokan draamoista, katso tämä.

The Video Cookbook, iPhone ja iPad -sovellus



Jos pidät ruuanlaitosta ja olet kyllästynyt pölyttyviin reseptikirjoihisi, tässä 2010-luvun pelastus. The Video Cookbook sisältää jo nyt 120 maukasta reseptiä videona, step-by-step -ohjeina ja kaiken huipuksi saat jokaisesta reseptistä valmiin kauppalistan kätevästi vaikkapa sähköpostiisi. Nam.


TV on the Radio, yhtye


(Heidän uusin levynsä, paras tähän asti, on myös "elokuva".)

Brooklynin sulatusuunipojat, eli Tv on the Radio, kokkaa musiikkinsa rockista, elektrosta, soulista, bluesista, etnomusasta ja vaikka mistä. Tuotokset avautuvat hiljaisella tulella, mutta kuten hiljaisen tulen tuotokset aina, maistuu niin perhanan hyvälle musiikin ystävän sydämeen.

Beastie Boys - Hot sauce commitee -levy


Old school funk & rap. Sitten Public Enemyn parhaiden päivien ei ole perse keikkunut tähän malliin. Koko levy superkova.

Treme, season 1 soundtrack



Parasta New Orleans -musaa koskaan. Amazonista tai iTunesista saat koko setin. Katso myös tv-sarja.

Kaikesta hyvästä viihteestä huolimatta, muistakaa toki myös ulkoilla. Suomi herää juuri nyt.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

21. huhtikuuta 2011

Oravan laulu



Hienoa kevättä ja pääsiäistä kaikille tällä upealla Oravan laululla hienosta Miesten vuoro -dokumentista (tässä vielä suora linkki FB:a varten: http://youtu.be/MogYd840Wcg).

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

19. huhtikuuta 2011

Intersport vai Nordstrom?

Kevät tuli ja piti saada tossut. Oli kaunis ilma, niin kävelimme Aurajokirantaa Intersportiin, Turun keskustan ainoaan urheilukauppaan.

Löytyi yhdet koon 47 1/3 tossut, Adidas Superstarit, hinta 69€. Olivat liian pienet.

Kun olin nuorempi, ja tossut tehtiin aikuiseen tapaan, riitti koko 46. Kiinatuotantokaudella tarvitsen koon 48. Tekevätkö pienet kädet siis pienempää jälkeä?

Kävelimme kotiin, jossa kirjoitin googleen sneakers ja löysin kaksi hyvää koontiverkkokauppaa:

Shoes.com ilmoittaa heti, että olen Suomesta ja vaihtaa valuutat euroiksi sekä erottelee pois sellaiset kaupat, jotka eivät toimita tuotteita Suomeen. Shopstyle.comissa pitää itse älytä valita otsikosta International shipping. Pieni suuri ero.

Molemmissa voi valita koot, värit, valmistajat jne., joten rajauksien jälkeen minulle tarjotaan muutamaa sataa tossua. Päätän kuitenkin päätyä tällaisena puolirokkarina vanhoihin suosikkeihini, Converse-tossuihin.

Keräämästäni wishlist-listauksesta huomaan, että halvimmat hinnat ovat suurella ja suositulla Nordstrom -kaupalla. (Eli Shoes tai Shopstyle eivät ole integroineet rajapintojaan ko. kauppoihin niin, että voisin oikeasti ostaa tuotteet jommasta kummasta). Pitää siis kulkea Nordstromin omaan kauppaan.

 Sama homma - automaattinen tunnistus missä olen.

 Selkeät valintarajaukset. Ohessa koon 14 Converset.

Jessus noita hintoja? 22€. Thaihinnat.

11 minuuttia myöhemmin olen tilannut kahdet Converset: nahkaiset valkoiset ja kuvan halpistarjoukset. Yhteishinta 66€ + kaikki muut kulut päälle 30€.

Sillä saan tuotteet suoraan kotiini 5-10 arkipäivässä, en joudu itse juoksemaan tullissa tai postissa, enkä säätämään lähettifirmojen 1980-luvun sääntöviidakoissa (mm. Fedexin to-del-la työläs rumba).

Intersport? Who needs them?

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

13. huhtikuuta 2011

Paska nykyteknologia, yritysten säästösairauden oire 1


Yamahan kotiteatterisarja, 3 kk ikäinen, ei enää virrat kytkeydy päälle

Yamaha YHT-S400 firmware update -tehdään niin, että lataat, jahka sen ensin USA:n Yamaha-sivuilta löydät, wav-tiedoston, jonka poltat cd-r:lle. Kytket optisella kaapelilla, (Huom! Vain optinen kaapeli kelpaa, ei HDMI), Yamaha -kaiutinkeskusyksikön ja DVD/CD -playerin, Playstation 3 ei kelpaa (kokeiltu 6 tuntia). Soitat firmwaren audio-cd:nä keskusyksikölle ja seuraat sen keskusyksikön näytön ohjeita.

Huoltoon, koska Pleikkari siis ei kelpaa. Kahden tunnin puhelinrumban tulos:

"Eikö sulla oo toista cd-soitinta?"
"Niin, missä on optinen ulostulo...ei ole. Moi."



Topfield CRC-2400 HD-digiboksi, 4kk:n ikäinen. Paska.

Täyspaska. Kun toimii, hyvä kuva.

Hardware-vika: Kosketusvika HDMI-liitännässä, joka katkoo yskäisystä tv:n ja boksin välisen yhteyden.

Software-vika: Mm. viikottainen nauhoitus YLE:n kanavista aiheuttaa 327 haamuohjelmaa kiintolevylle, eli yksi Kovan Lain viikottaisnauhoitus tekee kiintolevyn täyteen 1-300 minuuttia pitkiä Kova Laki -haamukopioita.

Bonus: Topfield varustaa virtalähteensä halvalla "anturilla", joka vuoden takuuajan jälkeen aiheuttaa mm. kuvan pikselöintiä. Jos he käyttäisivät 2 senttiä kalliimpaa anturia, vikaa ei ilmenisi.

Jne.

Vittu

Kansalainen käyttää päiviä näihin ja vastaaviin vikoihin joka vuosi.

Laskin nopeasti, että ylläoleviin mulla on mennyt 40 tuntia vittumaista tappeluaikaa. Jos ajatellaan työtuntini maksavan 89€, se tekee yli 3500 euroa. Sillä saisin aika monta kaiutinta ja digiboksia.

Jos kaikki Topfieldin virtalähteiden anturivikojen selvitysajat ynnättäisiin työaikana pelkästään Suomessa yhteen, sillä saisi varmaan ostettua Topfieldin firman.

Vaimo vieressä sanoi, että jos hän olisi yksin, hänellä ei olisi virkkuukoukkuja teknisempiä laitteita mahdollisuutta omistaa.

Hyvä johtoryhmät! Hyvä hallitukset!

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

8. huhtikuuta 2011

Nopea verkkopalvelu tekee kaupan

Olen vuosia harrastanut testiostoja yritysten verkkopalveluiden kautta: autokaupat, pankit, vakuutuslaitokset, parturit, vaateliikkeet, jne. Tulokset ovat vaihdelleet säälittävästä hävettävän säälittävyyden -tasoon.

On faktaa, että valtaosa kaupoista tehdään verkosta. Miksi ravata, kun voi verkossa tavata? 

Kuitenkin Suomessa palvelu verkon yli (oli se puhelin- tai tietoverkko) on kivikautista.

Yritykset ovat tehostaneet toimensa niin, että palvelu on poistettu. On kuitenkin eri asia poistaa palvelu kivijalkatiloista kuin verkosta. Ihan mielelläni olen ei-palveluasiakas kivijalan sisällä, mutta verkossa vaadin sitä heti.

Kuka tykkää puhelimen palveluroboteista: Paina 1, laske tuhanteen? Ei kukaan. Kuka pitää siitä, että tarjouspyyntöön ei saa lainkaan vastausta, tai että se tulee viikkoja kaupanteon jälkeen? Ei kukaan.

Kysymys kuuluu, koska tämä ymmärretään yritysten johtoryhmissä ja hallituksissa?

Esimerkkejä

Pari esimerkkiä. Toinen on vuodelta 2008 ja toinen muutaman viikon takaa.

1)
Tilasin vuonna 2008 Jenkki-Amazonista valokuvakirjoja suuren kasan. Kuitti tilauksesta tuli heti sähköpostiini ja tieto paketin lähtemisestä seuraavana päivänä. Viikon päästä noudin tilaukseni postista. Säkki jossa kirjat olivat, oli kuitenkin kastunut lentokoneen ruumassa ja kirjat olivat kelvottomat. Prrkle ja koneelle. Vihainen kirje Amazonille - mitä nyt tehdään? 35 sekuntia ja kone päästi plim -äänen. Amazonin virkailija kirjoitti henk. koht. takaisin ja pyysi anteeksi huonoa pakkausta. Kirjeen lopussa oli lause, joka teki minusta kanta-asiakkaan vuosiksi:

Uusi paremmin pakattu lähetyksenne on jo matkalla. Vanhat voitte pitää. Toivottavasti tämä korvaa murheenne.

Mitä tein? Tilasin heti 200 dollarilla lisää tavaraa, ja olen tehnyt sitä siitä asti. Huom! Tuo oli vuonna 2008.

2)
Kyselin 3 vkoa sitten henkivakuutuksia itselle ja vaimolle. Laitoin pyynnöt verkkopalveluiden kautta Tapiolaan ja Nordeaan yhteyshenkilöllemme (Nordeassa ovat kaikki lainamme ja vakuutuksemme). Tapiolasta soitettiin runsaan vuorokauden päästä ja palveltiin hyvin. Tarjous tuli s-postiin päivä siitä.

Nordeasta en kuullut mitään viikkoon, kunnes yhteyshenkilömme kertoi, että oli nykyään eri konttorissa ja välittänyt tietomme toiselle. Muutama päivä siitä tämä toinen otti s-postitse yhteyttä ja kertoi kirjeessään, että nämä asiat kuuluvat konttorissamme herra x:lle. ?????? Mitä minä sillä tiedolla teen?  Vielä en ole kuullut herra x:stä.

Facebookkiin tälläsin kokemukseni eilen. Tuttu kysyi, voisiko Mandatumin virkailija soittaa aamuysiltä? Sanoin kyllä ja puhelimeni soi 9.03. Ystävällinen palvelu, haastattelu puhelimessa ja allekirjoitus-sopimukset postiin het perään. Kaupat tulivat 22 minuutissa.

Palveluissa on eroa. Toiset tekevät kauppaa, toiset kuolevat, oli kuinka hienot verkkosivut tai ei.

EDIT: Tänään Nordean "henkimaailman" (sic!) asioista vastaava johtaja soitti ja pyysi tarkasti tarinan selostuksen läpi. Hän lupasi setviä että asiat paranee jatkossa. Propsit Nordealle SoMe-maailman seuraamisesta!

EDIT: Kalajoen Mikko vetää yhtä köyttä kanssani uudessa blogikirjoituksessaan.

Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0

6. huhtikuuta 2011

Toimiston Muusa


Fingerporista juuri luin taiteilijayhdistyksen vuosikirjasta Naiset muusina, mutta nyt oli pakko esitellä toimistomme aito Muusa, Länsi-Göötanmaan pystykorva. (Kuvassa taka-alalla lymyää Muusan Master, Arokin Esa).

Muusan toimenkuviin tulevat ainakin aluksi kuulumaan työtestauksen vingunta, leiskojen läähätys ja nappisilmillä sieluun poraaminen.

Jari, VIIDAKKORUMPU

1. huhtikuuta 2011

Viidakkorummusta myös puolue


Perussuomalaisten menestyksestä innostuneena aiomme luoda Suomeen Viidakkorumpu -nimisen puolueen.

Eli jos haluat että meistä tulee puolue, voit kirjoituttaa nimesi listaan täällä toimistollamme (Läntinen rantakatu 55, Turku) ja saat samalla aivopesun ja sumpit.

Tässä vaiheessa on vielä aikaista pureutua ohjelmaamme tarkemmin koska puoluettakaan ei vielä ole, mutta lupaamme, että ainakin sieltä löytyy:

Ihmiskunnan muutto asteroideille, tämä kuula on jo tuhottu. Aurinko- ja tuulivoimatkaan eivät saa ahenita idiootteja kääntämään joulikulutustaan hyviin asioihin, vaan he sotivat ja ahmivat lisää valtaa sekä rahaa.


Muuton väliajaksi:
- Ilta-Sanomien ja -Lehden otsikkomainokset keltaisella värillä keltaiselle paperille.

- Kauppojen kassoille pussinpakkaajat. Vittu kun saa suoritua S- ja K-duopolille viimeisiä eurojaan maksaessaan vielä yltiomaanisella urheilusuorituksella pussien pakkaamisesta alle 20 sekunnin, ennen kuin kauppojen äititäti polkaisee ne Niemelän perheen 22 kassillista perheostoksia sun tavaroidesi päälle.

- Pienyrittäjät erotetaan valtion nimeämistä pienyrityksistä. Pienyrittäjä on alle 5 henkilöä, ei alle 50! Oikeille pienyrittäjille pienyrittäjien maksut ja verot, eikä mitkään Nokia -kokoluokan velvoitteet!

- Käännetään Mari Kiviniemi takaisin Matti Vanhaseksi. Tuo naisversio Matista on jotenkin vielä jäykempi.

- 95 E 10 -bensa palautetaan takaisin Alkoon Sorbukseksi. Menekki on suurempi = enemmän verotuloja.

- Vähennetään kuntia nykyisestä 248 855:sta yhteen. Suomi on yhtä takapajuista heimoa. No ehkä saamelaisille ja ns. uloimmille rantaruostalaisille omat kuntansa. "Veljeskansojamme" Unkaria tai Turkkia ei hyväksytä Suomen kunniksi.

- Kyseenalaistetaan Piin likiarvo -sana. Eihän se ole likelläkään!

- Johan af Grahnista tehdään Suomen Evankelilais-Luterilaisen Kirkon varjo-arkkipiispa. Näin saadaan kirkkoonkin elämää (sellaista keskiaikaista eloa ja juonittelua). P.S. En tunne miestä, mutta voisin kuvitella kirkkoihin myös hienoja sinisiä valotehosteita.

- Työikää supistetaan keskeltä, elämän kiireisimmältä jaksolta. Jahka on maksanut asuntolainansa, saa omine rahoineen kiertää tätä tuhoutuvaa palloa ja ottaa Marsiin matkakuvia ja -muistoja. Tuo Maaihmisten Nomadi-, eli kiertojakso määritellään enimmillään 25-45 vuoden mittaiseksi.

Toki olisi vielä monenmontaa listattavaa, mutta kyllä noillakin yhteen eduskunnan syysistuntoon eloa saadaan.

Tervetuloa meille. Tervetuloa puolueeseen.

Jari, Viidakkorumpu 2.0

31. maaliskuuta 2011

Viidakkorummun uudet tilat, osa II

Täällä sitä istutaan entisen ravintola Roccan orrella. Pitää vielä kipaista hakemaan kukkia, värikkäitä tyynyjä, kaappi täyteen juomaa ja muuta viihtyvyyttä lisääviä spektaakkelipartikkeleita, niin homma alkaa olemaan jees.

Tiloissamme on meidän Rummun apinoiden lisäksi myös Arokki Digital Productions eli Arokin Esa sekä Tuomisen Pave BSP Medioineen.







Jahka kevät tuosta sulattaa lumet ja saa tuopit samaan taloon tulevan ravintolan terassilla näkyviin, lienee aika pitää pienet tuparit?

Yrityksemme 2.0 versio on saanut lentävän lähdön, töitä riittää, kiitos siitä kaikille. Kulmamme muuttui puhtaasta tuotantoa tekevästä digifirmasta myös suunnittelupuolelle, joka onkin heti spurtannut. Lopputuotoksista myöhemmin lisää.

Emme millään malttaisi odottaa, mutta kerromme myös Osulaamme liittyvästä uutisesta kevään ytimessä. Ja toki omat sivutkin pitää uusia ja ja ja...

Rokki- ja mallasrikasta kevättä!

Jari, Viidakkorumpu 2.0

27. maaliskuuta 2011

Viidakkorummun uudet tilat, osa I


Muutamme tulevana keskiviikkona suoraan joen toiselle puolelle, osoitteeseen Läntinen rantakatu 55, 20100 Turku. Eli kaupungin keskustan puoleiselle jokirannalle, 30m föriltä satamaan päin.

Kauniissa punatiilisessä rakennuksessa toimi joskus Ravintola Rocca ja Mainostoimisto Rientola. 1.4. lähtien siellä toimii Viidakkorumpu 2.0:n lisäksi ainakin:

Place Marketing
Mainostoimisto Revolver
Arokki Productions
GoodMood
More On
BMP Media

Kyseessä on siis melkoinen markkinointiporukka, jonka kautta saat lähes kaikki alan palvelut. Jahka saamme pöydät ja kamat raijattua talon 2 krs:een, otan muutaman kuvan ja kerron lisää uudesta Viidakkorumpu 2.0:sta.

Tervetuloa kaffelle, tai jopa ostamaan palveluita.

Jari, VIIDAKKORUMPU

3. maaliskuuta 2011

Auta meitä nukkumaan yöt


Viidakkorumpu hakee kumppanuusverkostoonsa nyt ammattilaisia, jotka voivat jelppiä meitä asiakasprojekteissamme. Töitä on välillä liian paljon, ja emme itse osaa tarpeeksi, joten kaipaamme kokeneiden tekijöiden apua.

Juuri nyt on tarve:

- WordPress -ammattilaisille (jotka osaavat myös luoda räätälöityjä moduuleita järjestelmään)
- Javascript -osaajille (jotka osaavat korvata sen mitä flash tekee)

Jos siis sinulla on laskutusmahdollisuus ja hyvät taidot, lähetä tietosi ja työnäytteesi meille: jari@viidakkorumpu.fi, ja liity verkostoomme.

Kiitokset,

Jari, VIIDAKKORUMPU

18. helmikuuta 2011

Viidakkorumpu muuttuu ja muuttaa


Joskus vasta paha jakso (työ)elämässä pakottaa muutokseen. Elämähän menee yinyangmaisesti valon ja varjon sykleissä. Nyt ollaan viime viikot menty 2-4 tunnin yöunilla. Ja siitä seuraa nyt Viidakkorummun historian suurimmat muutokset.

Vahvuutemme on aina ollut ammattitaito ymmärtää markkinointia, sen tekotapoja, kanavia, mahdollisuuksia, jne. Kuitenkin olemme puolivahingossa "juuttuneet vain tuotantokoneeksi". Eikä siinä mitään, lista siitä on hyvä.

Nyt on aika ottaa palettiin lisävärejä. Jos ennen asiakas soitti meille vasta silloin, kun tiesi mitä verkossa piti tehdä, voi hän jatkossa soittaa myös silloin, kun ei tiedä tai ole varma. Varsinkin erilaisten sosiaalisten kanavien kirjo antaa hienoja uusia mahdollisuuksia.

Tilat vaihtuvat joen toiselle puolelle


Kuvassa näkyy suoraan Manillan tehtaan vastarannalla sijaitseva, "vanhan ravintola Roccan talo" (Roccakin on jo sieltä muuttanut). Sinne siirtyy 1.4. myös Viidakkorumpu. Eli förillä yli, muuten sama matka meille.

Kaikki viime viikkoina tapahtuneet asiat muuttivat myös aiemmin ilmoittamaamme suunnitelmaa olennaisesti. Such is life sometimes. Onneksi yhteistyö tahojen kanssa silti jatkuu, vaikka emme olekaan samoissa tiloissa.

Nyt siirrymmekin yhteen Mainostoimisto Revolverin iloisten veikkojen kanssa. Sieltä löytyvät Saivosalmen Jaskan lisäksi Pera Salminen, Mikko Laasola ja muut tutut kaverit. Lisäksi tiloissa toimii paikan markkinointiin erikoistunut Place Marketing. Ja nyt kohta siis myös Viidakkorumpu. Haikeana joutuu Manillan hyvästelemään, mutta aikansa kutakin.


Verkkosivujen päätuotantoalusta on Wordpress

Parhaidenkin itse tehtyjen julkaisujärjestelmien vika on siinä, että ne ovat aina yhden tai harvojen takana.

Wordpress on avoin, globaali sivustojenhallinta ja -rakennusjärjestelmä, jota asiakas voi jatkokehittää "missä vain". Eli asiakkaan tuotannot jatkuvat normaalisti, vaikka tekijätaho saattaisikin vaihtua. Eivät ole siis meistä riippuvaisia.

Osula nousee vihdoin


Koska olemme tehneet "vain tuotantoa muille", emme ole saaneet edistettyä omaa ideaamme, Osulaa. Nyt sen teko toteutuu, mutta siitä lisää myöhemmin.

"Teemmekö myös oikeita töitä?" 

Meiltä saat tuotantona jatkossa verkkosivuja, bannereita, mainoksia, flashanimaatioita ja presentaatioita. Perusdigitöitä siis.

Vanhana uutuutena (olemme tehneet niitäkin kauan) saat myös perinteisempää mainostuotantoa, eli graafista suunnittelua ja mainostekstejä.

Miksi?

Aika harvassa yrityksessä osataan kertoa miksi tehdään. Kaikki osaavat kertoa mitä ja miten.

Samuli Putro kiteytti taannoin haastattelussa osuvasti syyn, miksi Viidakkorummunkin muutoksien piti tapahtua:

"Zen Cafen hajoamiseen liittyi myös se, että toimintamallit toistivat itseään. Oli haluttomuutta ja kyvyttömyyttä purkaa sitä kuviota. Tyytyväisyys vallitseviin olosuhteisiin oli liian suuri. Se saattoi näyttää järjettömältä ratkaisulta, koska tyytyväisyyteenhän ihmiset pyrkii. Toisaalta on hirveän vaikeaa olla tyytyväinen, jos on hirveän pitkän aikaa samalla tavalla tyytyväinen. Niin se vain menee."

Jari, VIIDAKKORUMPU

10. helmikuuta 2011

Lemmy auttaa

Viime ajat ovat olleet Viidakkorummulle kovia. Juhani Tamminen sanoisi: "Mental toughness". Niistä hieman myöhemmin lisää, mutta sanotaan että yhtään enempää ei nyt päähän mahdu.

Niinpä istuin TV:n ääreen, enkä odottanut uudelta Lemmy -dokumentilta muuta kuin aikaa. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin olen suurfani. Rickenbackerin pärinä ja Marshall -kaapit tuulettivat aivoa. Todellinen rockin työmies, gentleman, legendansa veroinen jo eläessään.



Traileri myös täällä (koska FB ei videoupotusta näytä).

Haastattelija lopussa: "Any regrets?
Lemmy: "None. Life's too short."

P.S. Terveisiä suurfani Markku Jokisipilälle!

Jari, VIIDAKKORUMPU

4. helmikuuta 2011

Nettiyrityksen suurin järkytys


On tilanne, joka kävi meille muutama tunti sitten, perjantaiaamusta 4.2.

Kollega soitti: "Asiakas-sivustoistamme osa on alhaalla". Sen jälkeinen kaksituntinen on kaikille sumua, joka koostui paniikista, kysymysmerkeistä, huutomerkeistä ja melko vahvasta kahvista.

Nyt klo 10.05 alhaalla olleet sivustot on palautettu varmuuskopioista, mutta varsinainen tarkempi selvitystyö hukkaantuneista tiedoista alkaa.

Jo tässä vaiheessa voin kertoa, että ilman työkavereideni ja hostingista vastaavamme tahon nopeaa ammattitaitoa olisimme in some really serious deep shit and completelly fucked up yrityksenä. Se oli ns. pelastus kuilun partaalta.

Mikä ongelman sitten aiheutti? Se on ensi kertaa käyttämämme alihankkijan huolimattomuus ja osaamattomuus, joka koituu taholle alihankintasuhteen katkeamisena ja korvausvaatimuksena neljän henkilön paniikkityöstä sekä sen jälkeisestä selvitysajasta. Se on seuraus myös liiallisesta luottamuksesta vielä liian tuntemattomaan tekijään.

Inhimillisiä vahinkoja voi välillä sattua, mutta nyt kyse oli suuremmasta asiasta.

Muista siis!

Jos käytät alihankkijoita, anna hänen tuottaa sovellus tai sivusto ensin omalle palvelimelleen/ koneelleen. Huolehdi ennen mahdollista palvelinsiirtoa, että yrityksesi varmuuskopiointi on kunnossa ja tee tarvittavat turvatoimenpiteet. Varsinaisen siirron saa suorittaa vain yöunensa kunnolla nukkunut, palvelin- ja muista teknisistä asioista hyvin perillä oleva henkilö, jottet itse moninkertaista ongelmiasi.

Nämä opimme ensi kertaa jo vuonna 2007, jolloin paljastui, ettei luvattu varmuuskopiointimme ollut toimiva. Silloin hostingpalvelumme hoiti suurempi yritys, joka ei ollut tehnyt työtään, mutta laskuttaa silti muisti joka kuukausi, siitä tekemättömästäkin työstä.

Keskisuuren asiakkaan sivusto piti tehdä neljän ympärivuorokautisen työrumban kautta kokonaan alusta uusiksi. Tietysti moisesta 160 työtunnin (kaksi tekijää, 20t työvuorot) paniikkivuorosta ei saatu sentin senttiä. Asiakas tosin kiitti ripeästä paikkauksesta.

Nyt, kun pulssi on tasaantunut alle 140:n, on aika kävellä kauppaan. Enkä osta sieltä terveystuotteita.

Jari, VIIDAKKORUMPU

29. tammikuuta 2011

Viidakkorumpu, Aucor ja Arokki yhteen

(hämmentävä opastaulu Utön yhteysaluksella kertoo kaikkien yhtymisestä yhteen)

Joskus vuonna 2005 piirtelin ruutuvihkoon ajatusta, jossa yhden oven takaa saisi kaikki digipuolen palvelut (kuten Akun Tehtaasta saa kaikki av-palvelut). Nimesin sen silloin "Kylmäksi Ringiksi".

Nyt, lähes kuuden vuoden jälkeen (1.3.2011) siitä tulee totta.

Aucor, ainoa kilpailija, jota on tullut vakaasti seurattua oman firman kehittämisen ohella, astuu pöytineen ja koneineen Manillan tiloihimme (kilpailijan kanssa on parempi hieroa nenää nenällä kuin nyrkillä tai sanoilla). Lisäksi mukaan liittyy Arokki Productions.

Viidakkorummun, Aucorin, Arokin ja BSP Median myötä 230m2:n tehdastilamme palvelee "kaikissa" digipuolen palveluissa:

Verkkosivustot
Flashtuotannot ja -animaatiot
Facebook-kampanjat ja sovellukset
Muut ns. sosiaalisten kanavien palvelut
Googlekampanjat, -optimoinnit
Videokuvaus ja äänet
Graafinen sekä käyttöliittymäsuunnittelu
Mobiilituotannot (tosin vielä opetteluasteella)
Jne.

Lienee järkevää puhua siis tästä lähtien, ei Manillan Tehtaasta, vaan Manillan Digitehtaasta.
To be continued...

Jari, VIIDAKKORUMPU

21. tammikuuta 2011

Eero tulee, oletko valmis?

 (Eero ja dorkat lasit, kuten hän itse kuvansa on nimennyt)

Hän on Eero Louhenperä 33v., uusi Viidakkorumpulainen. Rumpukielellä puhumme uudesta apinasta liukuhihnalle viss!

Eero on meitä fiksumpi (kuka nyt tyhmempää palkkaisi?) ja asiantuntemukseltaan sekä kokemukseltaan verkko-/nettiasioiden pro, eli bittihommissa mies on ollut aina viimevuosituhannelta asti. Miehen toimenkuva on viime vuodet ollut: it-konsulttiasiantuntijaprojektinvetäjäselvitysmieskoodaritekijänäkijä, eli ihan perussettiä.

Pääkaupunkiseudulta ponnistava mies on liukastellut Itä-Suomen kautta itsensä Raumalle, josta vaimonsa työn takia suorittaa ensimmäiset kuukaudet hommansa Rummulle 78% etänä. Eero syöksyy ensimmäiseen projektiinsa heti viikon päästä.

Eeron lisäksi saimme yllättävänkin tasokkaita hakemuksia, joista kaksi päätyy alihankintarenkaaseemme hetimiten. Itse asiassa pohjoisen pro, Pete, tekee jo ensimmäistä prokkistaan täyttä pahkaa. Siitä lisää hetken päästä.

Toivotamme Eeron ja muut perkeleen iloisina apinalaumaamme: Teitä on odotettu.

Jari, VIIDAKKORUMPU

Keski-ikäinen kapinallinen Satumaassa

Yksi minun ja monen muun arvostamista nykyajattelijoista on Alf Rehn. Siitä todistuksena hänet valittiin juuri vuoden puhujaksi Suomessa.

Tässä Alf on Satumaan Helsingin toimistossa puhumassa "järkeviä" (sori). (Ja Facebookkia ja muita uusia nerokkaita kanavia varten, jotka eivät näytä upotettuja videoita, tässä suora linkki).

Jos kiinnostaa asioiden kyseenalaistaminen ja sen mekaniikka, tilaa ja lue Alfin uusin kirja.


Alf Rehn from Mr Bisnesmies on Vimeo.

Jari, VIIDAKKORUMPU

19. tammikuuta 2011

Te mukavat, tulkaa meille Manillaan!


Manillan upeat tilamme Aurajokirannassa ovat meille yksin vähän turhankin upeita.

Tähän asti meille on seuraa pitäneet "kierofilmin pojat", jotka nyt siirtyvät omiin tiloihinsa alakertaan, ja näin ollen 230m2 & 6m korkea tilamme kaipaa lisää väkeä.

Tilaa olisi useammallekin henkilölle. Vuokra on henkilöperusteinen ja on heilunut 230€ - 280€/hlö välillä. Se sitten sisältääkin kaiken (siivous, netti, jne.).

Otahan yhteyttä jos olet kiinnostunut: 040-827 5658/ Jari

Jari, VIIDAKKORUMPU

14. tammikuuta 2011

Enbuske buskee asiaa

On aikaa siitä, milloin on tullut törmättyä niin tärkeään näkökulmaan, että se pitää jakaa. Nyt tuli. Tuomas Enbusken blogikirjoitus on kuin omasta päästä, vaan parempi.

"Kahdeksan tunnin työpäivä oli tavoitteena demareiden Forssan ohjelmassa vuonna 1903. Maailma oli tuolloin täysin toisenlainen ja suurin osa työstä mekaanista suorittamista. Työn tuottavuus on kasvanut tuosta ajasta moninkertaiseksi. 

On käsittämätöntä hölmöyttä, että edelleen yrittämme täyttää tuota kahdeksaa tuntia. Jos marsilaiset joku yö abduktoisivat joka kolmannen suomalaisen virkamiehen, eivätkä nämä enää saapuisi työpaikalleen, huomaisiko kukaan eroa? Tottahan se on; työelämä on nykyään naurettavan helppoa, kuten elämä muutenkin."

Jari, VIIDAKKORUMPU

9. tammikuuta 2011

Miten tv-sarja tekee haavan Amazonin ja iTunesin maineeseen?

Maailmassa on alle kymmenen hyvää tv-sarjaa. Niiden kärkiporukkaan kohosi alkutalvesta 2010 katsomani HBO:n Treme. Aina välillä muistan, että sarjan loistavaksi kehuttu Soundtrack pitää ostaa. Sepä vaan ei ollutkaan helppoa.

Ensin Googleen, kuten 93% suomalaisista tekee.


Napunapu, ja Tremesivu tarjoaa valmista linkkiä mp3-kaupastaan sekä iTunesiin että Amazoniin. Ostamaan!


Ensin iTunes, klik! WTF? FKN APPLE. Oh well, Amazoniin voi aina luottaa...



Sieltähän se! 1-click! Äh, pitää ladata erillinen Amazon mp3-latain, että levyn saa itselleen. Done! Nyt music, maestros!


WTF, part II????

Soundtrack jäi haaveeksi, sillä kolmeen vuoteen en ole CD-levyjä tai muuta fyysisiä esineitä ostanut. 

Minulla Suomessa ei siis ole laillista keinoa ostaa ko. tuotetta johtuen jättiyritysten käsittämättömistä rajoitteista, oikeuskiistoista jne. Globaali talous ja maailma. Pah!

Nyt vaan odottelen, että joku aulis jenkki panee levyn torrenttina aidolle globaalille radalle. True 1 click dat, sanoisi yhtä Tremen muusikoista näyttelevä, The Wire -tv-sarjassakin loistanut Wendell Pierce.

Jari, VIIDAKKORUMPU

3. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, 2-0 vai 1-1?


Aloitetaan vuosi pyörtämällä pyhä v. 2005 tehty päätös: Emme kasva. Paskat. Miksi emme kasvaisi, jos se on orgaanista ja järkevää?

Liian pienenä on turhauttavaa huiskia. Joko olet 120% täynnä työtä tai "väärin täynnä työtä". Sillä tarkoitan sisäistä työtasapainoa.

Pienenpienessä yrityksessä joku kuormittuu yli äyräidensä siksi, että musta kissa kulki tikkaiden ali heitellen suolaa vasemman olkansa yli Venusplaneetan gammasäteilyn voimassa.

Kun niin tapahtuu, kaikkia vituttaa. Muita siksi kun yksi tekee paljon, ja yhtä siksi kun muut eivät tee niin paljoa. Siksi haemme nyt balanssia lisähenkilöllä. ZZ Top on hyvä trio, mutta nelihenkisiä menestyneitä rockpumppuja on tuhatkertaisesti enemmän.

Osulaakin miettiessä (v. 2008-2011) olemme muutaman vuoden kuvitelleet, että tuossahan se menee ja kötkii muiden ohessa itsensä valmiiksi ja valloittaa maailman. Ei mene ja ei kötki. Eli lähdemme hakemaan rahoitusta sitä varten. Siitä piti tulla pienyritysten markkinointikanava, ja siitä tulee sekin, mutta lisäksi myös kaikkien yritysten globaali markkinointityökalukanavapakki (nälkä tosiaan kasvoi Osulaa tehdessä).

Eli pitkästä aikaa kuljetaan eteenpäin realismiohjauksella, ei toivolla ja uskomuksilla. Työtä riittää, eli ongelmat ovat vain positiivisia ja suhteellisen helposti ratkaistavissa.

Meille vuosi 2011 tulee siis olemaan 2-0 voitto edellisestä, ei 1-1 tasapeli. Oikein tehtyä vuotta 2011 kaikille työmme viistämille - ja muillekin toki!

Jari, VIIDAKKORUMPU