Yön sumu hiipii majakan takaa
No line on the horizon
kesäratsastajat samettikoirien päällä
Saimme taas jokakesäisen Utön reissumme päätökseen. Se ei ole koskaan ollut huono asia hylätä maailmasta kaikki turhake, paitsi: teltta, makuupussi, itsetäyttyvä makuualusta, kaksi kirjaa, mp3-soitin, kaiuttimet, 4l viiniä, yksi väkevä, kylmälaukku, lonkeroa, kitara, huuliharppu, tinapilli, aurinkovoide, ja kassillinen vaatteita.
Kun tuon kuorman saa raijattua 1,5km sotilasalueen laiturilta teltta-alueelle, alkaa maailman voittaminen. Kun on uitu kolme vuorokautta, drinksuiltu, otettu möllykkää, ratkaistu niin Kiinan ulkopoliittinen tilanne kuin Malariaongelmakin, saavutaan reissun pääväittelyyn. Siinä ratkaistaan ihmisen muutto asteroidipilviin... avaruushissi vai magneettilinko?
Itselle kuitenkin riittää tuo kerran vuodessa. Olen aiemmin palvellut valtiotamme saaressa jo 7,2kk putkeen ja syksy + talvi Utössä tekevät pääni liian tyhjäksi.
Kaverin kaveriperhe kuitenkin päätti toisin. He ottivat lapsensa ja kävivät saarelle asumaan vuodeksi. Pääset lukemaan JP:n, Tiinan ja Aleksanterin tarinaa Eeva-lehden blogista.
Mukavia ihmisiä, mukava saari kuitennii.
Jari, VIIDAKKORUMPU
