23. lokakuuta 2008

Mihin menet suomalainen yritys vuonna 2009?


Olemme nyt tehneet verkkopuolen markkinointia ja työtä kohta kolme vuotta Viidakkorummussa, ja olemme saapuneet sille suurelle kynnykselle, jossa suomalaiset yritykset jakaantuvat:


a) Niihin ketkä toimivat kuten ennenkin: Yrityksellä on webbisivu, jota joku hoitaa kun ehtii, tai ei edes silloin. Sen lisäksi joku Google-markkinointia kauppaava yritys on saanut rahastettua yritykseltä 1000€ kuukaudessa siitä, että yritys näkyy Googlessa, ainakin omalla hakusanallaan ;). Ja lopuksi yritys maksaa mainostoimistolle välillä jotakin jostakin mainoksesta jonka toimitusjohtaja on ”leiskannut”, ja webinfoille ja muille tusinahakupalveluille xx-määrää vuodessa, saaden siitä palkkioksi Viking Linen miniristeilyn.


b) Ja niihin, jotka muuttavat koko toimintatapansa uuden aikakauden vaatimaan uomaan: Se on kaikelta toiminnaltaan läpinäkyvä ja hyvä (Omatuntotalous) ja sillä on verkostoitunut verkkosivustokokonaisuus (sivut, sosiaaliset mediat, avoimet sovellukset), jossa toimeen erikseen palkattu henkilö bloggaa, kauppaa, ja haastaa, tutkii yrityksen nimissä käytävää verkkokeskustelua, hoitaa hakukonemarkkinoinnin, tuoden yrityksen toimintaan mukaan ekologisuuden, avoimuuden ja antamisen näkökulmat.


Olen takuuvarma siitä, että suomalaisten yritysten on liiketoiminnassaan huomioitava verkon hyödyntämisen valtava muutos kaikessa toiminnassaan, ja tuo olisi hyvä aloittaa nyt heti vuonna 2009. Sillä nyt asiakas valitsee sinut. Oletko valitsemisen arvoinen?


Viidakkorummussakin olemme tehneet liian kilttinä ne perusjutut, eli ”paremmat sivut ja ihan kivat kampanjat”. On aika alkaa kaupata ja kertoa b-vaihtoehdosta laajemmin. Jotta yritys selviää jatkossa, sen on muututtava sellaiseksi, joka tajuaa että verkko on jatkossa yrityksen maine ja karisma, ei kuluerä. Se on keskipiste, jota tuijottaa sata silmäparia ympäri maailman, jopa silloin kun me täällä Pohjolassa nukumme.


Jos olet kiinnostunut, eikä sinulla itselläsi ole resursseja, myyn itseni tutkimaan ja konsultoimaan yrityksesi verkkotilanteen. Se tarkoittaa tutkimuksen lisäksi ehdotusta niistä toimista, mitä kannattaisi ehkä harkita ja tehdä. Palvelun hinta on 599€/ päivä. Peruspaketilla pääsee jo hyvin alkuun kääntymisessä uuteen, maailman vaatimaan malliin, ja se maksaa siis yrityksellesi yhden sanomalehden kolmipalstaisen mainoksen tuottamiseen verrattavan hinnan :)


Aloita kontaktoimalla: jari(at)viidakkorumpu.fi/ 040-827 5658.


Jari, VIIDAKKORUMPU

21. lokakuuta 2008

Future is unwritten


Tuli eilen nähtyä (melkeinpä) paras koskaan tehty musiikkidokkari, Future is unwritten, joka kertoo Joe Strummerin tarinan. Varsinkin The Clashin jälkeiset ajat, jossa Joe etsii itseään ja paikkaansa pallolla ovat todella opettavaista materiaalia. Pikku pätkiä dokkarista voi katsella täältä.


Eihän siinä itselle mitään uutta ollut että meidän pitää ihmisinä pitää huolta toisistamme, viettää aikaa yhdessä, ja nähdä maailma kaikelta kantilta, ”Life should be fragrant, from the rooftop to the basement” –kuten U2:n Kite –biisissäkin kerrotaan. Mutta miten Joe sen toteutti Fireplace – kokoontumisineen, oli ihailua herättävä. Luulen, että nukkuessaan pois synnynnäiseen sydänvikaan kotisohvallaan, hän oli löytänyt paikkansa.


Nyt pitääkin hankkia miehen myöhempien aikojen Mescaleros –tuotanto kokonaan.


Jari, VIIDAKKORUMPU

17. lokakuuta 2008

Lumpeenlehti



Asiakas: Johnson Diversey Finland/ Mainostoimisto Satumaa
Työ: Lumpeenlehti -verkkolehti
Projektin kesto VR:n osalta: n. 2,5 viikkoa

Siivousalan voimafirma JD sai hienon verkkolehden taas yhtenä Satumaa-Viidakkorumpu -yhteisponnistuksen tuloksena. Kokeilimme vielä paljon hienompaakin versiota, jossa kelluvat lumpeenlehdet olisivat hiiren kosketuksista reagoineet veteen ihan niinku oikeesti, mutta moinen oli liian raskas. Kyseessä on kuitenkin nopeasti luettavaksi tarkoitettu verkkolehti.

Uutta verkottoitumista, eli suomeksi: Myyntiä


Olin eilen mielenkiintoisessa tilaisuudessa. Turun Seudun Kehittämiskeskus oli järjestänyt matkailualan yrityksille räätälöidyn Speed Dating -systeemiin perustuvan istunnon.

Homman nimi oli se, että Turun lähialueelta oli kerätty parikymmentä matkailuyritystä. Heiltä oli jo ennakkoon kysytty miltä markkinoinnin osa-alueelta kenkä puristaa kipeimmin. Koska kaikki vastasivat sähköinen markkinointi, järjestäjät soittivat paikalle neljä alamme yritystä.

Mekanismi toimi siten, että matkailuyrittäjä kertoi kolmessa minuutissa firmastaan ja tarpeestaan. Sen jälkeen minä kerroin kolmessa minuutissa firmastamme ja ratkaisuistamme. Tätä jatkettiin sitten putkeen kaikki firmat läpi. Kolmen tunnin kuluttua suu oli se kuuluisa beduiinin sandalossi, mutta oppia tuossa sai. Mitä opin oli tämä:

- Kolmessa minuutissa pystyy kertomaan olennaisen.
- Kolmessa minuutissa pystyy kuulemaan olennaisen.
- Mutta sen jälkeen pitää pystyä oppimaan ihmisistä yritysten takaa. Siihen ei minuutit riitä.
- Ilman sitä ei voi eikä pysty tekemään hyvää markkinointia, huonoa kyllä pystyy.

No, sain suoraan 5-6 lisäpyyntöä, joten konsultointi alkakoon heti.

Jari, VIIDAKKORUMPU

13. lokakuuta 2008

Kaljaa, hytkyvät jalat ja typerä virne, eli uutta AC/DC:tä


Kyl-lä. Junt-ti. Pa-ras-ta.

Uusi AC/DC, nimeltään Black Ice, kuulostaa mahtavasti - AC/DC:ltä! Yhtye sulkeutui tuottaja Brendan O'Brienin (Springsteen, Pearl Jam, jne.) kanssa studioon, ja vetäisi parissa viikossa 15 biisiä analogisesti digikoneelle.

Lyhyt levytysaika ja ilmava tuottaja on taannut mukavan rennon levyn. Jo ensi kuulemalla akkedakke kuulostaa (muutamaan kymmeneen vuoteen) taas omalta itseltään: Big Jack, Anything Goes, ja muut näyttävät, että tämä Maailman Mega-Eppu Normaali runttaa coolilla junttiudellaan kaikki kisaajat. Eli tilaamaan siitä ja lähikaupan kautta kotiin peilin eteen ankkakävelemään!

Jari, VIIDAKKORUMPU

11. lokakuuta 2008

Brändi nimeltä Suomi


Asetettu ”työryhmä” pohtii Jorma Ollilan johdolla kuumeisesti, mikä on Suomen ominaisbrändi? Miten me näymme muualla ja miten meidän pitäisi näkyä?


Ei kai voi olla parempaa keula-ajatusta kuin kansainvälinen tuomari, rauhanturvaamisen opettaja ja diplomatian mallimaa. Kuvana siis maailman kartta, jossa Suomi-neidolla on tuomarin raitapaita päällään. Ulos me olemme juuri sitä. Valitettavasti sisäänpäin me itsekin tarvitsisimme tuomaria.


Diplomatian mallimaasta viimeisenä todistuksena on koko ikänsä moista menestyksekkäästi työnään tehneen Martti Ahtisaaren Nobel-palkinto. Martti Ahtisaari on syyttä itsellenikin jäänyt Johan Galtungin ja muiden vastaavien varjoon. Martti oli liian lähellä, ja myös presidentti. Eihän presidentin kuulu mitään tehdä, korkeintaan kirjoittaa kirjoja suhteistamme Neuvostoliittoon.


Nyt otin aikaa ja tutustuin Ahtisaaren Crisis Management Initiative -järjestöön, sekä kuuntelin miehen mietteitä TV1:n aamuhaastattelussa. 71-vuotiaana meinaa vielä startata, ja Nobel-rahoin turvata, CMI:n aloitustoiminnan projektissa joka on huima: 10-vuoden sisään maailmassa 1,3 miljardia nuorta tunkee työelämään, mutta vain 300 miljoonalle löytyy paikka. Täten miljardi nuorta, pääosin Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, jää ilman paikkaa. Ahtisaaren sanoin: ”Jätämmekö heidät terroristien ja kartellien rekrytoitavaksi?”


Eli pieni asia vielä hoitamatta, vaikka vaimo joululahjaksi toivoi mieheltään enemmän yhteistä aikaa. Otetaan oppia, hattu päästä, ja toivotetaan onnea upealle ihmiselle ansaitsemastaan tunnustuksesta. Suurmies.


Jari, VIIDAKKORUMPU

2. lokakuuta 2008

Googlelta ja Al Gorelta panoksia energiaongelmiin.

Tylsäähän se on samasta yrityksestä kirjoitella, mutta nyt Google tarjoaa ratkaisua USA:n energiapulmaan ja -säästöihin.

Al Gore ajaa puku sileänä viereisessä vaunussa, mutta haluaa jenkit kokonaan puhtaan energian käyttäjiksi - 10 vuodessa!

Eli toinen ehdottaa suunnitelmatason ratkaisuja, ja toinen haluaa (taas) lisää mölinää. No, hyvä että tehdään kumpaakin, mutta konkreettisia keinoja me tarvitsemme lisää. Niitä voi sitten kunkin maan harmaa demokratia hautoa kuoliaaksi ihan helposti ;)

Jari, VIIDAKKORUMPU

25. syyskuuta 2008

Auta auttamaan. Google rahoittaa.


Googlen uusi 10 to the 100 -projekti on superhyvä. Yhtiön kymmenennen vuoden kunniaksi haetaan lopuksi viisi valittua, mahdollisimman montaa ihmistä hyödyttävää ideaa, jotka saavat 10 miljoonan dollarin rahoituksen. Kuka vaan saa osallistua, aikaa on vain lokakuun 20. päivään asti. Good luck.

Jari, VIIDAKKORUMPU

24. syyskuuta 2008

Parasta mainontaa juuri nyt

Tämä (thanks jab!)!

Mikko kaivoi lisää - tämän!

Jari, VIIDAKKORUMPU

Windows haastaa Applen - mainonnassa


Tiedätte varmaan Applen loistavat MAC/PC -mainokset.

Microsoftkin tietää, ja iskee nyt takaisin. Seinfeld ja Gates aloittivat kampanjan kahdella perusmainoksellaan, mutta nyt seuraa Crispin Porter + Bogunskyn varsinainen kampanja. Se johtaa sivustolle, jonne kerätään ihmisten ilmoituksia siitä että "on PC".

Eli Microsoft yrittää kääntää "I'm a PC" -hokeman positiiviseksi. No, Vistan pakkokäyttäjänä (tuli HP:n läppärin mukana, eikä sitä saa pois koska ko. laitteen ajurit eivät tue esim. vanhempaa XP:tä) en koe ihan noin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Itse asiassa kaikki nykyteknologia on ihan paskaa. Laitteet eivät kestä, ja vielä pahempaa, kukaan ei hoida tukiasioita enää millään tavoin - kuluttaja jää yksin. Terveisiä vaan Soneralle, TomTomille, HP:lle ja muille roistoille!

Jari, VIIDAKKORUMPU

Googlen puhelin, G1


Tekoälyyn matkalla oleva Google julkaisi eilen oman puhelimensa, joka tottelee nimeä G1.
Puhelimesta löytyy kaikki mitä Apple iPhonestakin, mutta eri versioina. Parasta siinä kuitenkin on liukukannen alta esiin tuleva qwerty -näppäimistö.

Teknisesti laitteesta löytyy siis:

- 3.17 tuuman kosketusnäyttö, joka toistaa 65 000 väriä ja on tarkkuudeltaan 480 x 320 pikseliä.
- Puhelin kooltaan noin 11.7 senttimetriä pitkä, 5 senttiä leveä ja 1.6 senttiä paksu.
- 3.1 megapikselin kamera,
- WiFi, HSDPA, GPS, Google Maps, Android Market, YouTube ja Amazon MP3 Store, microSD-muistikorttipaikka. Puhelimen mukana toimitetaan yhden gigan kortti.

Yhdysvalloissa sitä myy vain T-Mobile. Euroopan versiosta ei ole tietoja.

Noh, VR:n väellä on jo iPhonet. Enää puuttuu se, että Telia-Sonera osaisi siirtää kohta 2 vkoa myöhässä olevat liittymät ... Kuka kuiskasi Danske Bank?

Jari, VIIDAKKORUMPU

23. syyskuuta 2008

Suomi on Googlelandia


Hesarissa oli taas sunnuntaina (21.9.) mielenkiintoinen juttu koskien Googlea. Ei mitään uutta, mutta kannattaa lukaista.


Itseäni ei ainakaan vielä haittaa että ”joku tietää mitä teen netissä, ja käyttää sitä mainostamiseen”, mutta ymmärrän monen huolen. Ko. jutun pelottavin kohta on ehdottomasti se, että joku voi todellakin kaapata Googlen jos tahtoa ja rahaa riittää, ja käyttää tietoja johonkin ihan muuhun kuin mainostamiseen.


Googlen oma tavoitehan on tekoäly, kone, joka tietää maailmasta hyvin paljon detaljiasioita. Ehkä jonain päivän sen voi kytkeä aivoihinsa toimivaksi jatkeeksi, esim. kk-maksua vastaan, ja ihastuttaa kanssakävijöitä verrattomilla knoppitiedoilla?


Jari, VIIDAKKORUMPU

16. syyskuuta 2008

Kilpinen hyökkää johtoon

Päivän Kauppalehdessä sanottiin ääneen eräs tabu: (mainostoimisto) PHS:n toimitusjohtaja Petteri Kilpinen haukkui suomalaisyritysten johdon. PK väittää, että täällä osataan johtaa yrityksiä vain kustannusleikkaamalla:

– Johtamisen painopiste on ollut kulujen karsimisessa, sillä sellun hintahan on suunnilleen aina sama, Kilpinen sanoo.

Suomeen ei Kilpisen mukaan ole syntynyt johtamiskulttuuria, eikä täällä ole tajuttu panostaa innovaatioon eikä palvelutuotantoon.

Kilpisen mukaan suomalaisen johtamisen ytimessä on henkinen tai todellinen kellokortti ja se on ihan päin prinkkalaa.

– Perinteinen kellokorttijohtaja on palkannut käsiä tekemään koneita. Viesti ulospäin on ollut, että meillä on hyvä tuote, perkele.

Tämän päivän johtajan tehtävä ei ole repiä työntekijästä irti mahdollisimman paljon aikaa. Osaamisjohtaja palkkaa aivoja tuottamaan innovaatioita ja palveluita. Johtajan tehtävä on myydä yrityksen strategia omille ihmisille.

– Sillä tavoin työntekijä saa syyn olla luova. Ja syyn pysyä firmassa, Kilpinen sanoo.

Työntekijät haluavat tuntea, että tässä firmassa voi toteuttaa itseään ja samalla palvella jotain suurempaa tarkoitusta. Johtamisen pitäisi muuttua välittämiseksi.

– Joku Juuso Walden piti huolta työntekijöistään. Nyt suomalaisfirmoissa on viimeiset kymmenen vuotta mietitty, miten ihmisistä päästään eroon, Kilpinen täräyttää.

Aika kovaa, mutta ei varmaan ihan väärää tekstiä.

Jari, VIIDAKKORUMPU

Deep deep Wallet Street


Tulihan se todistettua: talous ei voi jatkuvasti kasvaa. WTC raapaisi vain pintaa mutta ahneus söi kapitalistin märän unen – sisältä päin. Tuhannet Wall Streetin pankkiirit nettosivat miljoonia antamalla yrityksille ja yksityisille provisiopalkka-ahneudessaan lainoja joita ei olisi saanut antaa. Nyt he ovat häipyneet vastailemasta kiperiin kysymyksiin. On aika vakuuttelun, rauhoittelun, ja odottelun…kunnes dominopelin seuraava palikka kellahtaa.


Miten sitten meillä? Olemmeko etämätä? Joutuuko nyt myymään CrossCountrySportBackSedanin 23” RazorChrome -vanteineen? Meneekö miljoonan euron joentörmälinna keskustasta? Äh, paikataan pikavipillä lainakulut, ja jatketaan BB-Sanomien lukemista. Sillä paha pysyy aidan takana. Onneksi tulevat kunnallisvaalit, ja uudet edustajamme pitävät Suomen kulutusyhteiskuntien top10:ssä.

Miten se Kokoomuksen uusi vaalislogan menikään…”Kaikkien kuntien tekevät ihmiset liittykää yhteen”.


Eilisen Wall Streetin jysäyksen jälkeen voisi myös virkkoa: ”Se kuka kuuseen kurkottaa, se Kataiseen kapsahtaa”.


Jari, VIIDAKKORUMPU

12. syyskuuta 2008

Teleste MyCast



Asiakas: Teleste/ Mainostoimisto Satumaa
Työ: MyCast -tuoteperheen esittelysivusto
Projektin kesto VR:n osalta: n. 2,5 viikkoa

Mehukas yhteistyömme jatkui Telesten ja Satumaan kanssa Tel-esteen tulevan ykköstuoteperheen esittelysivuston muodossa. Satumaa teki taas hyvää jälkeä, joten emme voineet jäädä Pekkaa, Ristoa tai Rebekkaa pahemmaksi. Rani ähelsi muutoksien ristitulessa meille taas hienon referenssin!

7. syyskuuta 2008

Randy Pauschin viimeinen luento


HS:n uusimman kuukausiliitteen pikku-uutisissa oli mielenkiintoinen juttu. 47-vuotias amerikkalainen professori Randy Pausch piti viime vuonna, syyskuun 18 päivänä, The Last Lecture – nimellä tunnetun luennon. Nimi johtui siitä, että miehellä oli jo tuolloin kymmeniä kasvaimia mm. maksassaan, ja huippulääkärit antoivat joitakin kuukausia elinaikaa.


Luento tuli miehen mieleen, kun hän mietti että: "what wisdom would you try to impart to the world if you knew it was your last chance?", eli mitä haluaisit mailman kuulevan, jos sinulla olisi viimeinen mahdollisuus se antaa/ pitää?


Lopputuloksen näette ja kuulette tästä, kelatkaa 2,10" alusta pois, kohtaan, jossa hänen hyvä ystävänsä ja kollegansa toivottaa miehen lavalle. Esitys kestää yli 1,5 tuntia, mutta on sen väärti.

Carpe diem.


Jari, VIIDAKKORUMPU

3. syyskuuta 2008

Carrotmob


Loistava. Simppeli. Tehokas....ja todellinen Win-Win-Win. Katsokaa tästä video mistä puhun, ja liittykää mukaan Suomen organisaatioon täällä. Ja täällä Turun seudulla oleskelevat, jotka ehkä haluaisitte mukaan "Turun alueen iskuun", laittakaa kommenttia. Olisiko meistä suomalaisista tekemään sama pienessä mittakaavassa, missä nuo jenkkitarmonpesät ovat jo onnistuneet?

Ja kas, idean isä on jo ehtinyt kiittää Suomen aktiivista aloittajapoppoota!

Jari,VIIDAKKORUMPU

2. syyskuuta 2008

Toinen Viidakkorummun oma palvelu tulossa


Sitkeästi sitä taantumaa tai lamaa tänne Suomeenkin yritetään saada. ”Negatiivista viidakkorumpua” pärisyttää maan koko mediakenttä. On se kumma jollei vähemmästäkin pelottelusta kansa käperry sikiöasentoon.


Täytyy itsekin todeta, että verrattuna esim. viime kesän jälkeiseen aikaan, Rummussakin on ollut hitusen hiljaisempaa. Tosin mehän elämme kumppanuus-suhteista, jolloin kumppanin ahdinko tuntuu välittömästi tuotantojemme hiljentymisenä. Ja toisaalta joka kerta kun olen hiljaisuutta ihmetellyt, ovat seuraavan viikon jälkeen työlistaukset olleet kuukaudeksi täynnä.


Rennon työtahdin aikana on hyvä kehittää omia palveluita eteenpäin, joista seuraavana pukkaamme (mielestäni) kruunujalokivemme ulos. Kyseessä on palvelu, joka perustuu siihen, että suurinta osaa kaupunkilaisista ärsyttää yli kaiken järisyttävästi kasvanut roskamainospostin määrä, joka kolahtaa luukusta kotiemme lattioille – pyytämättä/ sille lupaa antamatta. Paljon puhuttiin viime vuodet kohdennetuista mainoksista, mutta konkretiaa ei ainakaan kuluttajapuolella ole sille näkynyt. Onko se kohdennettua, jos joku nappaa rekisteristä x nimeni, ja aloittaa typerän kirjeensä etunimelläni? Kohdennettua ja oikein olisi se, että saisin itse päättää mitä vastaanotan.


Koetamme saada sen tehtyä, verkkopalveluna totta kai. Mutta palataan asiaan muutaman viikon sisällä.

Jari, VIIDAKKORUMPU


1. syyskuuta 2008

Maanantaihattu?

Tuli tuossa porukalla mieleen josko tekisi maanantaihatun. Se voisi olla pallomainen kypärä missä sisällä on höyryävää hiilihappojäätä kerroksittain. Kypärän päällä voisi olla pieni, sähkömoottorilla toimiva propelli. Aina ma-aamuna se päähän ja koneen eteen. Täydellinen maanantaikuva. Vinkkejä toteutuksesta otetaan vastaan.

Jari, VIIDAKKORUMPU

Pieni on uusi iso


Koko kesä meni siis remontoidessa uutta asuntoamme. Eli lomaa ehti pitämään sellaisen viikon verran. Viikonloppuna sitten muutimme 82% valmiiseen kotiin kamoinemme, ja on se muuttaminen edelleen yksi hirveimmistä aktiviteeteista mitä ihminen elämässään joutuu tekemään. Neljännen kuorman jälkeen tulee aina se vaihe kun ajattelee, ettei enää ole ”paljon mitään jäljellä”, ja sitten kuitenkin löytyy vielä pari pakettiautollista roinaa jostakin.


Muuttomme liittyy siihen, että ajattelemme vaimoni kanssa elämämme jaksoina. Nyt käynnistyy nuoruuden ja nousukauden jälkeinen kolmas jakso, joka on nauttiminen, ja takaisin antaminen - hyvän kierrättäminen. Siihen liittyen poistimme 40 % tavaroistamme eri tahoille (hyväntekeväisyys, myynti ja kaatopaikka). Nyt olo on puhdas, on todella uuden alku.

Pienuuden ajatuksella valitsimme myös uuden kotimme. Monihan ostaa tai rakentaa valtavia linnoja ja omakotipalatseja pelloille ja metsiin. Me ostimme sopivan kaupunkiasunnon jokivarresta. Se seuraa pienempään kääntymisen esimerkkiä, joka alkoi jo vaihtaessamme oikean henkilöautomme (s)Marttiin.Kauppakin löytyy talon alakerrasta, josta voi ostaa tarpeensa sitä mukaa kun tarvitsee (pienet lähikaupat rulettavat!).


Samaa ajatusta sivuaa pintapuolisesti myös uusimman Imagen juttu, josta otsikkokin on pöllitty. Ilmastonmuutos ja keskituloinen yltäkylläisyys, sekä oivallus siitä, että hyvällä työnteolla saa vain lisää työtä, käännyttävät nyt ihmisiä ihan koko Euroopan taholla uuteen suuntaan: pikkuautojen myynti lisääntyy hurjaa vauhtia, kuin myös siirtyminen suurista yrityksistä pienempiin, tai jopa yksityisyrittäjyyteen. Vähempi on stressittömämpää ja sympaattista. Kiva katsoa mihin moinen kehitys suuremmassa mittakaavassa johtaa. Ehkä koko yhteiskuntamme jämähtäneine valtarakennelmineen pitäisi uudistaa vastaamaan uuden maailman tarpeita?


Jari, VIIDAKKORUMPU