13. joulukuuta 2009

Palvelu verkkosivujen kautta


Koska teemme verkkopalveluita, teen aika ajoin testejä siitä, miten yritykset verkkoon rakennettuja mekanismejaan käyttävät. Nyt oli ihan asiaakin muutamiin yrityksiin, niin päätin puhelimen sijaan käyttää verkkosivun palautelomaketta. Tulos oli mykistävän huono - yksi kymmenestä vastasi. Ohessa kolme esimerkkiä.

Vainion Liikenne

Kun tulimme takaisin Suomeen oli kirpeä pakkasaamu. Hki-Vantaalla odotti Turun bussia sellaiset 20 ihmistä kevyissä vaatteissaan. Klo 6.55 bussia ei koskaan tullut, ja kukaan ei osannut sanoa miksi.

Pääsimme sitten runsaan tunnin päästä seuraavaan bussiin, jonka aikana selvisi, että Vainion liikenteellä oli jäänyt se aikainen vuoro ajamatta. Päätin kirjoittaa bussimatkan aikana asiallisen palautteen yritykselle heidän verkkosivujensa kautta. Nyt, kolme viikkoa myöhemmin, en ole edelleenkään saanut heiltä mitään vastausta. Ajakaa vaan bussia.

Matkahuolto - Expressbus ei olekaan siististi cool!

Samalla reissulla tuli kokeiltua palautepainiketta myös Matkahuoltoon. Nimittäin Hki-Vantaa - Turku Expressvuoro kestää yli kolme tuntia (!!!!), uudesta moottoritiestä huolimatta, koska se kulkee mm. Salon paikallisbussina kaikki kylänraitin pysäkit läpi.

Ehdotin, että ottakaa se Express-sana pois, koska sitä ei ole. Vielä parempaa olisi, kun saisi todellisen Expresslinjan kohteiden väliin - vrrrrmmmmm, alle kahdessa tunnissa Turun bussiasemalle! Kuten arvaatte, kolmeen viikkoon ei mitään kontaktia keneltäkään! MiljoonaMainonnalla on vielä töitä.

K-Rauta/ IDO

Tältä odotin vähiten, mutta sainkin superpalvelua! Laitoin pari kuvaa K-Rautaan (Itäharju) WC-pytystämme, joka oli IDOn kalleimpia malleja vuosi sitten. Nyttemmin siinä ei enää huuhtelupainike toimi, vaan jää pohjaan jumiin. Eli paskapytty olikin paska pytty!

Kysyin voiko asialle tehdä jotain, vai otanko itse viilan käteen? Runsas vuorokausi palautteen lähettämisen jälkeen IDOn asiantuntija soitti ja kyseli tarkkaan ongelman. Lupasin tarkistaa että osa on kunnolla kiinni, ja jos on, soitan hälle takaisin ja hän lähettää uudet osat postitse kotiin asti. Juuri näin! Olemme iloisia, että saamme tehdä IDO:lle itsekin verkkotöitä.

Opetus

Verkossa pätevät kaikki samat säännöt kuin kivijalkamyymälässäkin: nopea ja ystävällinen palvelu, virheetön logistiikka ja lahjomaton asiakastuki. Muut voivat unohtaa verkkopalvelunsa, koska niin me asiakkaatkin teemme.

Jari, VIIDAKKORUMPU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti