
Ainoa pysyvä asia on muutos.
Viime vuodet olemme saanet lukea työn siirtymisestä Intiaan ja muihin alhaisten työkustannusten maihin. Viidakkorumpu on nyt neuvotellut käänteentekevän sopimuksen, joka mahdollistaa EU:n siirtoartikla 42:n mukaisen rajallisen kansalaisvaihdon.
Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että asiakkaamme saavat täysin uutta, nk. out-of-the-box -ajattelua ja toteutusta 1.8.2009 alkaen, sillä oma vakinainen henkilökuntamme siirtyy silloin Goan yläpuolella sijaitsevaan kylään lypsämään aasialaista näkökulmaa asioihin ja niiden viereen. Samalla Viidakkorummun Manillan konttori täyttyy 174:stä iloisesta intialaisesta it-osaajasta, jotka alkavat VR:n normaalitoimien lisäksi tuottamaan myös ruoka- ja puhelinpalveluita lähiseudun yrityksiin.
"Kieltämättä tässä on pieni jännäkakan paikka, kun ei yhtään tiedä esim. porukan flash-osaamista tai projektinhallintakykyä. Toisaalta jos he jo nyt hoitavat Suomen HP:n, Nokian, Microsoftin, HM:n ja monen muun kaikki tuki- ja takuuasiat, eiköhän Viidakkorummunkin työt siinä sivussa mene", kertoo kansalaisvaihdosta ensimmäisenä kuullut VR:n jäsen.
Jos kaikki menee putkeen, ajatusta ja toimia tullaan laajentamaan mm. Islantiin, jossa työväkeä varsinkin finanssisektorilla on nyt laajasti vapaana.
Jari, VIIDAKKORUMPU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti