Alkaa olla kymmenisen vuotta siitä kun lähdin osakkaaksi ensimmäiseen (pien)yritykseen. "Omia" (pien)yrityksiä minulla on nyt kaksi: Viidakkorumpu ja PikkuApuri. Lisäksi olen nyt toiminut Turun Yrittäjien hallituksessa runsaan vuoden, ja nähnyt sitäkin toimintaa tarpeeksi. Alkaa siis olemaan perspektiiviä katsoa pienyrittämistä Suomessa.
Yrittäminen itsessään on hienointa mahdollista työtä. Sitä saat mitä osaat. Sinulla on vapaus tappaa itsesi työllä joka on huonosti organisoitu, hinnoiteltu tai väärillä markkinoilla. Toisaalta voit käydä lenkillä, uimassa tai leffassa keskellä päivää, jos tyydyt vähään. It's up yours, kuten rallikuski-Grönholm loihe lausumaan.
Sitten se toinen puoli: (pien)yrittäjän asiakkaat, kunta, valtio ja muut ulkopuoliset.
Lähes aina pienyrittäjä saa odotella omia rahojaan suuremmilta, koska eräpäivät tai pienet sakot eivät suuria hetkauttele. Nytkin meillä on yli 30 000€ saamiset viikkoja myöhässä. Suurimmathan jopa sanelevat valtiolle koska haluavat laskunsa maksaa. Pienyrittäjän taasen pitää kaikki maksaa ajallaan, koska ei ole varaa heittää rahaa heitteille. Muissa asioissa seison edelleen vuosi sitten laatimani listan takana:
(Nuoretkin) Yrittäjät haluavat kuitenkin ennen kaikkea turvaa ja jatkuvuutta. Mitä sen eteen olisi konkreettista tehtävää korulauseiden sijaan?
1. Yrittäjien työttömyysturva samalle tasolle kuin muilla työntekijöillä, puhumattakaan siitä ”spitaalista”, että yrittäjän puolisonkin turva kärsii jos on ”yrittäjän pari”.
2. Erilaiset maksut (TyEL, verotus, Sotut, jne.) porrastetuiksi tai selvää helpotusta pienyrittäjille. On aivan järjetöntä, että pienyrittäjät (joita on jotain yli 90% kaikista yrittäjistä) maksavat samantasoisia maksuja kuin suuryritykset.
Ja on aivan sama kuka nuo parantaa: Suomen-, Varsinais-Suomen- tai Turun Yrittäjät. Jokaista tarvitaan, sillä pelin viimeisessä kentässä on vastassa Kataisenkova Valtio, joka Verokarhu oikeana pakkinaan teilaa yrittäjien joukkueen alle nanosekunnin, ellei joukkuepeli ole kunnossa.
Jari, VIIDAKKORUMPU
29. syyskuuta 2010
28. syyskuuta 2010
Viidakkorumpu kierrätti henkilökuntaansa
Nyt se on virallisestikin tosi. Viidakkorummun yksi perustajajäsenistä, Närhen Kristian, lähti projektipäällikkyyshaasteiden pariin ja saimme tilalle omistajajäseneksi sekä supertekijäksi Kokon Jukan, joka on jo pitkään vastannut yrityksemme teknisestä osaamisesta.
Onnea uusiin haasteisiin ja kiitos neljästä ensivuodesta Krisu. Ja tervetuloa vanhauusi, savuton Jukkapoika!
Samaan syssyyn teemme virallisesti myös teknisen muutoksen. Emme enää tarjoa Portalmaker -julkaisujärjestelmään perustuvia sivustoja ja tuotteita. Keskitymme jatkossa vain omaan Sitemaker -julkkariimme, jonka kautta olemme tehneet mm. Kauppakeskus Skanssin, Muumimaailman, Logomon, Komian, ja monia monia muita sivustoja.
Tärkeintä edelleen on hyvä meininki: "Too much of a good thing is wonderful" (Mae West), joka löytyy myös Bossaliinan seinältä (Go Ioanna!)
Jari, VIIDAKKORUMPU
Onnea uusiin haasteisiin ja kiitos neljästä ensivuodesta Krisu. Ja tervetuloa vanhauusi, savuton Jukkapoika!
(Jukka keskittyy)
Tärkeintä edelleen on hyvä meininki: "Too much of a good thing is wonderful" (Mae West), joka löytyy myös Bossaliinan seinältä (Go Ioanna!)
Jari, VIIDAKKORUMPU
26. syyskuuta 2010
Amazon Kindle 3G + Wi-Fi - lukulaite
Ostin 150€:lla Amazon Kindlen uuden 3 -version, josta löytyvät 3G ja Wi-Fi -yhteydet.
Toki Applen iPad ja Samsingin Galaxy Tab varmaan tulevat näyttämään good ol' Kindlelle perävaloja, mutta yhdessä ominaisuudessa ne eivät koskaan Kindleä voita - lukemisessa. ...jaa on toinenkin superominaisuus, akkukesto: Täysi Kindle kestää kuukauden verran käyttöä/lukemista!
Pakkaus oli pieni, kierrätyspahvista tehty laatikko, jossa oli sisällä itse laite, esimerkillisen pieni manuaali (kierrätyspahvista sekin), USB-johto, johon US-verkkovirtapistoke (eli jos tilaat Amazon.comista laitteen, tilaa myös EU-virtajohdot).
Parasta Kindlessä on koko. Se ei paina kuin älykännykän verran, runsaan 220g, ja on vain joitakin millejä ohut. Verrattuna Padeihin ja Tabeihin, kyseessä on siis fyysisestikin ihan eri laite.
Laite ja asennus ei voisi olla helpompaa:
1. USB-johdolla kiinni koneeseen.
2. Hae netistä Kindle -kirjapaketti, joka sisältää yli 300 suosittua kirjailijaa ja yli 500 teosta (torrent).
3. Kindle näkyy Macissä kiintolevynä, joten kirjailijapaketista halutut kirjat Kindleen sisään vain raahaamalla ne sinne (MAC).
Itse asensin alkuun vain 71 teosta.
Kokeilin toki myös kirjan ostamista Amazonin Whispernetin kautta. Klikkasin Eat, Prey, Love -kirjan ja maksoin siitä 8,5 euroa. Kun klikkasin kuittinäkymästä Ok-painiketta, kirja oli jo siirtynyt Kindleeni 3G-yhteyden kautta. Hyvä nimi tuo Whispernet.
Lenkin jälkeen sohvalle ja Stephen Hawkingin Brief History Of Time auki. Voin sydämestäni sanoa, että näyttö on niin matta ja tarkka, että se voittaa kirjankin sivun. Laitteen oikeassa reunasta olevasta painikkeesta klikataan sivu eteenpäin, vasemmasta taaksepäin. Tämä on lukulaite vailla vertaa.
EDIT: Mitä teet kirjahyllyillä tämän jälkeen? Kindleen mahtuu 3500 kirjaa. Pitäisikö ruveta valmistamaan kuuluisien ja "hot-kirjailijoiden" kirjanselkiä? Sellainen nätti ripustus-systeemi, joka näyttäisi siltä, että meillä on kirjoja vaikka kuinka. Koska sitähän se kirjahylly tekee, leuhkii.

24. syyskuuta 2010
Liiketoimintasuunnitelma kuvana?
Perjantaille hyvin sopiva tehtävä:
Jos yrityksesi pitäisi kertoa liiketoimintasuunnitelmastaan yhdellä kuvalla 48-sivuisen kuivamanuaalin sijaan, miltä se näyttäisi? Meillä se näyttäisi tältä.
Jari, VIIDAKKORUMPU
Jos yrityksesi pitäisi kertoa liiketoimintasuunnitelmastaan yhdellä kuvalla 48-sivuisen kuivamanuaalin sijaan, miltä se näyttäisi? Meillä se näyttäisi tältä.
Jari, VIIDAKKORUMPU
21. syyskuuta 2010
Ok Go, maailman parhaita musiikkivideoita
Upeaa. Sympaattista ja upeaa. Musa ei tosin itseäni säväytä.
Jari, VIIDAKKORUMPU
Jari, VIIDAKKORUMPU
17. syyskuuta 2010
Jss, fckn, chrst
Aucorin Janne kertoi taannoin rakastavansa työtään. En mene ihan noin pitkälle, mutta pidän kovasti työstäni. Miksi?
- Sisätyö
- Ei työaikaa, ei työpaikkaa
- Rikastaa yleistietoa
- Nuori ala, siksi rutkasti hienoja mahdollisuuksia
- jne.
Yksi kavereistani paiskii urakkahommia NCC:llä. Siellä se kävelee kerrostalojen katoilla vaikka olisi -23C pakkasta ja tuulisi 19m/s, ilman valjaita tietysti. Ja mitä olen kuullut, menee se selkä paskaksi toimiston ulkopuolellakin.
En silti koskaan ole nähnyt tällaista työtä. Olisin kuvitellut, että suurantennien huolto hoidetaan ns. ei-manuaalisesti. Väärässä olin. Tämä jos mikä on intiaanien hommaa (koska heillä ei ole todettu korkean paikan kammoa). Jss, fckn, chrst.

16. syyskuuta 2010
Viestintävirasto toimii edelleen kuten 1960-luvulla
Meidän piti omistajuusjärjestelyiden takia päivittää yrityksemme versioon 2.0. Se tarkoitti virallisen nimen muuttumista ja y-tunnuksen vaihtumista. Kaikki muu pysyi ennallaan.
Teemme verkkotöitä (sivuja, kampanjoita, sovelluksia, jne.), siksi meillä on hallinnassamme yli 50 kpl:tta .fi -loppuista domainia, eli verkko-osoitetta. Ne piti siis siirtää päivitetyn yrityksen haltuun. Miten kuvittelet sen tapahtuvan v. 2010?
Samaa minäkin ajattelin. Joku (minä tai Viestintävirasto) kirjautuu sisään yrityksen nimellä olevaan tiliimme, vaihtaa nimen ja y-tunnuksen, tallentaa uudet asetukset ja kirjautuu ulos. You wish.
Jokaikinen domain pitää varata uudelleen, yksitellen.
- Minun piti jäljittää kaikki yli 50 paperilappusta, mitkä ovat tulleet neljän vuoden aikana Viestintävirastosta, vain niistä löytyy osoitekohtainen (domain) valtuutusavain, joka on pitkä numerosarja.
- Sen jälkeen minun piti luoda excel-taulukko, johon merkitsin jokaisen domainosoitteen, ko. osoitteen valtuutusavaimen, ja ajan kuinka moneksi vuodeksi jokainen domain varataan.
- Sen jälkeen piti varata uudellen jokainen domain, yksitellen, päivitetyn yhtiön nimeen.
- Viiden tunnin aivottoman apinaduunin jälkeen jäin odottamaan.
- Neljän vuorokauden jälkeen hain postilaatikostamme 55 erillistä kirjekuorta, jokaisessa yhden domainin valtuutusavain.
Maailman parhaalla valtiolla on vielä maailman parhaaksi paljon matkaa.
Jari, VIIDAKKORUMPU
15. syyskuuta 2010
Osula valmistuu, aivot innostuu
A radiator for the brain has been developed at Japan's Yamaguchi University that will cool and calm the over-heated brains of epileptics during a seizure. During a severe epileptic fit, brain cells fire at an increased rate; the temperature of the brain in that area rises. Unfortunately, this rise in temperature in turn causes more nerves to fire, making the fit
worse. Takashi Saito and collegues at the university have patented a brain-cooling apparatus that can be surgically buried in the skull for topically cooling the brain.
worse. Takashi Saito and collegues at the university have patented a brain-cooling apparatus that can be surgically buried in the skull for topically cooling the brain.
The cooling apparatus consists of a metal plate or wire buried in the skull, and a heat pipe connected to a radiator outside the skull which allows the heat to dissipate.
Osulan nelivuotinen suunnittelu, kääntely ja vääntely paperilla, mökeillä, toimistoissa ja ravintoloissa on konkretisoitumassa oikeaksi sovellukseksi.
Moinen seikka kai innosti minut 32 tunnin yhtäjaksoiseen valveillaoloon, joka päättyi bensan loppuessa tänään klo 13.10. Nyt, kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen, se tuntuu ainoalta järkisyyltä valvomiseen. Aivot innostuivat.
Se projekti on 15-vuotisen verkkokeskeisen markkinointityöurani unelma: Itse keksitty, kavereiden kanssa hiottu. Nyt se on lähellä ensiaskeleitaan aitona verkkopalveluna.
Olen silti tosi huolestunut ja skeptinen. Uusia palveluita on liikaa. Ei ihmisillä ole aikaa kuin muutamalle. Vaikka avaamme sen ensivaiheessa Facebookin sisään sovellukseksi, se tuntuu silti liian kaukaiselta käyttää. Facebookin keskilohkosta on pitkä matka siihen vasempaan otsikkolohkoon, muiden keskelle.
Tiedän että kyseessä on uudenlainen ja helvetin hyödyllinen palvelu, mutta kuten yksi oppi-isistänikin sanoi, saammeko sinne kriittisen massan? No, koska elämme Turussa, pelkään ettemme muuta saakkaan ;)
- Lähteekö pienyrittäjä mainostamaan tuotteitaan ja palveluitaan, jos hinta on halpa ja mainos osuu? Maksaisitko 4 euroa, jos tiedät mainoksesi menevän vain kahdeksalle ihmiselle?
- Saammeko sinne tapahtumainfoa ja -mainontaa, esim. kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista?
- Käyttääkö sitä kukaan rekrypalveluna?
- Iskeekö tarkka lokaatiorajaus tulta? (voit määrittää säteellä vaikutusalueen)
- Suostuuko tilaaja/ kuluttaja saamaan tarkkaan rajaamansa mainokset/tapahtumat ja rekryilmoitukset vain Facebookin sisään tai Osula.fi -palveluun? Tarvitaanko vielä sähköpostia kanavana?
Jari, VIIDAKKORUMPU
13. syyskuuta 2010
Yksi parhaista markkinointitempauksista v. 2010
U2 on esittänyt uutta Glastonbury -nimistä kappalettaan U2360-maailmankiertueella. Sen kerrotaan yleisesti olevan uusi single tulevalta levyltä. Kuten tiedetään, ko. yhtyeellä on miljoonia ns. die hard -luokan faneja ympäri maailman.
Musiikkibisnes on v. 2010 aloittelevalle bändille armoton. Levy-yhtiöiden ollessa kusessa markkinointirahaa ei tipu, eikä tukea uusille artisteille. Mitä aloitteleva yhtye voisi siis tehdä?
Hyvälaatuisen ja -kuuloisen videon U2:n Glastonbury -biisistä tietenkin.
Lisää bändistä kotisivuillaan, jonne ko. video ohjaa.

Haarla yritysvideo
Asiakas: Haarla/ Daddy Finland
Työ: Haarla yritysvideo
Projektin kesto VR:n osalta: 3-4 työpäivää
Daddy Finlandin poikien kanssa suunnittelimme ja teimme, tai siis Rani teki, Haarla-yhtiöille HD-laatuisen yritysvideon. Videon laatu tässä heikompi, koska YouTube pakkaa sitä aina.
9. syyskuuta 2010
Liian innokas saa palkkansa
Olen kirjoittanut koko ikäni. Blogejakin jo viisi vuotta. En silti opi.
Kirjoitan blogitekstini aina suoraan selkäytimestä ja julkaisen sen. En korjaa, tutki, parantele. Minusta blogi on instant-alusta: mikä päähän pälkähtää, het vaan maailmaan.
Joskus jään kiinni siitä, että olen tuottanut jollekin taholle mielipahaa. Aamulla kävi taas niin. Mielestäni en kirjoittanut pahasti, vaan humoristisesti. Vika lienee siinä, että huumorini on mustempaa lajia, kiitos Monty Pythonin, Louis CK:n, Ricky Gervaisin, Bill Hicksin ja muiden legendojen.
Asiakas ei pitänyt yhdestä lauseesta, jossa ennustin miten mielestäni ko. verkkosivupalvelun käy kohtapian. Tarkemmin miettien hän oli oikeassa. Nyt paha mieli on minulla. Toivottavasti Interflora vie tuoreita kukkia, ja anteeksipyyntö osuu maaliinsa.
Olen vanhemmiten huomannut olevani usein se erilainen, erilaisesti ajatteleva ja tekevä. Nuorempana luulin olevani samanlainen.

7. syyskuuta 2010
Miten ja miksi Adobe voi toimia näin?
Yrityksemme pitää taas päivittää työkalunsa. Meillä ne ovat Adoben Creative Suite -nimisiä paketteja, kuten kaikissa alamme yrityksissä.
Adobe on tunnettu ihan järkyttävän huonosta, Intiaan ulkoistetusta tuestaan sekä ohjelmien ja niiden päivitysten epäsopivuuksista. Siis paskasta palvelustaan. Mutta muita ei ole olemassa. On vain Adobe, niin minkäs teet? Monopolitarismi ja diktatorismi rules!
Katsoimme netistä paketin hinnat. Kas tässä:
Adobe Creative Suite 5 Master Collection:
Euroopassa täysversio, 3,565.77€
USA:ssa sama, 2,599$
?????????????!!!!!!!!!!!!!!!! Valuuttakurssin mukaan boksin pitäisi maksaa täällä 2019.90€, mutta hinta on täällä lähes 80% kalliimpi! Laskimme, että jos hakisimme itse softapaketin USA:sta ja siihen päälle iPadit ja muita hömpsöttimiä, saisimme lentoliput ja aika monta Manhattania hotellin baarista, plus näkisimme New Yorkia päivän-pari.
Onneksi en ole rekkakuski. Heidän tuskaansa en uskalla edes ajatella.
Kertokaa joku tietävä mistä johtuu tällainen sorsiminen? Voiko se olla muuta kuin ahneutta ja monopoliaseman hyväksikäyttöä?
Jari, VIIDAKKORUMPU
Julkinen datatieto avoimeksi ja ilmaiseksi?
Viime viikon Vihreässä Langassa oli pieni ja hyvä kainalojuttu toimittaja Saija Räsäseltä. Siinä pohdittiin julkisten tietokantatietojen avointa hyödyntämisestä. Olisin linkannut juttuun jos Lanka avaisi jokaisen juttunsa verkkoon lehden ilmestyttyä. Haistan ironiaa.
Aalto-yliopistossa tehdään väitöskirjaa siitä, että kaiken julkisen sektorin keräämän tiedon tulisi olla julkista ja ilmaista. Moista avoimuutta ajaa globaalisti amerikkalainen John Wonderlich, jonka mukaan internetin tietomeri ja shoppailu siellä ovat opettaneet kansalaiset vaatimaan avoimuutta myös julkiselta hallinnolta.
Jutun pääpointti kuitenkin oli se, että tarvitsemme paljon lisää datamainareita, tilastotieteilijöitä joilla on hyvä nykymedioiden luku- ja tulkitsemistaito. Tietoa on paljon, sitä vaan ei osata hyödyntää oikein.
Maailmalta löytyy muutamia hyviä esimerkkejä: Verkkokauppajätti Amazonin hieno kyky tarjota verkkokaupan selailijoille asioita, jotka häntä saattaisivat kiinnostaa, Googlen Sergei Brinin taistelu tulevaa Parkinsonin tautiaan vastaan, avaruuden kartoitusmetodit, jne.
Alla muutamia avoimia esimerkkejä Suomesta:
- Reaaliaikainen velkakello (paljonko meillä on velkaa?)
- Reaaliaikainen palvelu, mistä näkee pelastuslaitoksen hälytykset
- Veropuu-palvelu (tulossa oleva verkkopalvelu niistä oikeista asioista mitä veroeuroillamme saadaan aikaan)
- Open street map (suomalaisten itsensä kartuttama karttapalvelu)
Tiedon hallitsijalle lankeaa samalla suuri eettismoraalinen vastuu. Tietoturvan pitää olla erinomainen, tietoa ei saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle ilman lupia, jne. Uskon että pienet yritykset moiseen kykenevät, mutta miten on suurien laita? Päässäni kulkee juuri nyt kuvasarja, jossa NSA/CIA/FBI/MOSSAD tai muun kirjainyhdistelmän osasto kopioi reaaliaikaisesti Googlen, Amazonin, Applen ja muiden jättien tietokantoja, takanaan George W. Bushin hallinnon Orwellilainen Patriot Act ja muut urkintalait.
Jari, VIIDAKKORUMPU
6. syyskuuta 2010
Tryg
Asiakas: Tryg/ Mainostoimisto Satumaa
Työ: Tryg.fi
Projektin kesto VR:n osalta: viikon päivät+
Nordea Vahinkovakuutus muutti nimensä Trygiksi. Viidakkorumpu sai tehdä ensivaiheen verkkomuutoksen.
Soneran netti jakoon
Asiakas: Sonera/ Mainostoimisto Satumaa
Työ: Nettijakoon -kampanjasivut
Projektin kesto VR:n osalta: pari työpäivää
Sonera pisti langattoman netin jakoon, syntyi, doh, nettijakoon.fi
1. syyskuuta 2010
Martela Design Award -kilpailusivusto
Asiakas: Martela/ Mainostoimisto Satumaa
Työ: Martela Design Award -kisasivut
Projektin kesto VR:n osalta: Kaksi työpäivää
Martela julkistaa uusille suunnittelijoille upean vuosittaisen kisan. Rani puki sen liikkuvaksi kutsuksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)