9. syyskuuta 2010

Liian innokas saa palkkansa

Olen kirjoittanut koko ikäni. Blogejakin jo viisi vuotta. En silti opi.

Kirjoitan blogitekstini aina suoraan selkäytimestä ja julkaisen sen. En korjaa, tutki, parantele. Minusta blogi on instant-alusta: mikä päähän pälkähtää, het vaan maailmaan.

Joskus jään kiinni siitä, että olen tuottanut jollekin taholle mielipahaa. Aamulla kävi taas niin. Mielestäni en kirjoittanut pahasti, vaan humoristisesti. Vika lienee siinä, että huumorini on mustempaa lajia, kiitos Monty Pythonin, Louis CK:n, Ricky Gervaisin, Bill Hicksin ja muiden legendojen.

Asiakas ei pitänyt yhdestä lauseesta, jossa ennustin miten mielestäni ko. verkkosivupalvelun käy kohtapian. Tarkemmin miettien hän oli oikeassa. Nyt paha mieli on minulla. Toivottavasti Interflora vie tuoreita kukkia, ja anteeksipyyntö osuu maaliinsa.

Olen vanhemmiten huomannut olevani usein se erilainen, erilaisesti ajatteleva ja tekevä. Nuorempana luulin olevani samanlainen.

Jari, VIIDAKKORUMPU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti