Intuitioajelehtijat

 Free Willy!, huutaa jo kouluttajakin

Kuulin opit ensin kotona, yrittäjäperheen elämän kautta, sen jälkeen eri kouluissa erilaisten opettajien suista, aina armeijaan asti. Viimeinen kertaus niistä tuli kauppaoppilaitoksessa 90-luvun alussa. Ne opit kertoivat miten yrittäminen aina oli hoidettu, miten liike-elämään kuuluivat tietyt kaavat ja säännöt, joiden noudattamatta jättäminen johtaisi yrittäjän tuhoon hyvin nopeasti. Jäykkä ja pilkuntarkka hallitustyöskentely, kirjanpidon kuri, 25 tuntiset työpäivät, Rotaryveljet, tulos- ja myyntijohtaminen, liiketoimintasuunnitelma ja sen jatkuva päivitys, missio, visio, hyökkääminen, strateginen puolustaminen, ja niin edelleen, loputtomiin. Niiltä ketkä nyt käyvät vastaavia kouluja kuulen samaa edelleen.

Viidakkorumpu syntyi erilaiseksi. Osa meistä Rumpulaisista putkahti työelämään lama-ajalla, 90-luvun alussa. Saimme naamallemme työttömyyttä, varovaisuutta, ulkoistamista, välinpitämättömyyttä - exel-taulukon alaviivan aliuhreja. Sieltä varmaan on peräisin paljon siitä asenteesta, millä omaa yritystämme pitkällä tähtäimellä (mistä näitä sotatermejä oikein tulee, miehet?) ohjaamme. Itse kutsun tapaamme intuitioajelehtimiseksi. Se on sellaista hyvää häröilyä, jossa ei stressata niistä asioista, jotka ei suoranaisesti vaikuta siihen aitoon työhön, mitä yrityksessämme tehdään. Intuitioajelehtiessa mennään hyvän tuulen ja sydämen ohjaamana.

Jopa jollekin meistä Viidakkorumpulaisista tapamme toimia saattaa tuntua liian vapaalta, koska se ei noudata ”sitä yleistä, sitä opetettavaa kaavaa”. En väitä että tapamme pitäisi levitä, se vain sopii meille parhaiten, koska valtaosa meistä on sellaisia - on sitä. Ja sitä on mediamaailman liike-elämäkin.

Meille nuo tietyt pitkän tähtäimen formaalit instanssit, kuten hallitustyöskentely, strategiat tai liiketoimintasuunnitelmat ovat siis täysin turhia. Kirjanpito on niin tärkeä, että valitsimme siihen meille henkisesti sopivan, pätevän ja mukavan kumppanin. Meillä Missio söi Vision aamiaiseksi. Alamme vauhti jo on niin hurja, että suuntaa pitää muuttaa joka kolmas kuukausi, tai aina kun on pakko. Se taas korostaa lyhyen tähtäimen seurantaa, jossa meillä onkin simppelit, mutta jopa tuntien tarkkuudella kulkeva seuranta ja tarkka tulevan budjetointi. Ja suuri osa yrityksistä elääkin nyt M1-M12 -säännön, ei Q1-Q4 -säännön mukaan. Silti asioista jutellessa kuulee, varsinkin vanhempien gentlemannien suusta suurta ihmetystä. Vaikka maailma muuttuu koko ajan, pitäisikö vain vanhoja tapoja ja tottumuksia seurata - kun niin on aina tehty. Siinä on sellainen viisaus, joka pitäisi kaikissa olosuhteissa kumota, kääntää ja taistella sitä vastaan.

Se tilalle pitää päästää evoluutio. 2010-luvun säännöt ovat erilaiset kuin 1980-luvun. Opetuksessa sääntöjen päivityksestä kuulee aniharvoin. ”Kapinalliset” eivät opeta, ainakaan kauaa, koska pitää muistaa pysyä ”opetus-suunnitelmassa”. Ala-asteella farkkutakkista, kesät talvet lapikkaissa tinapilliä puhaltavaa opettajaamme Jyrki Urposta 90% piti hulluna, 2% nerona. Loput 8% ei välittäneet. Itse kuuluin siihen kahteen prosenttiin. Mitäs luulette? Toki mies sai lähteä koulusta. Monikaan ei kysy, miksi? Minä tiedän. Mies oli intuitioajelehtija. Nyt hänellä on Aurajokirannassa helvetin hieno puupurjevene. Sama hymy ja farkkutakkikin näytti olevan.

EDIT: Ja kas, Tommi Laiho puhuu M&M:ssa turhien strategioiden turhuudesta.

Jari, VIIDAKKORUMPU