Jotkut meistä on hevosia

Vastakkain asettelun aika ei ole ohi. Olipas Seppäsen Pekalla oiva kolumni Talouselämä -lehdessä. So true ja kuin omasta näppäimistöstä. Antaa Pekan laulaa, mutta on silti sanottava että on toinenkin tie. Älä ole hevonen.

--
ME KAIKKI OLEMME HEVOSIA

Työelämä rassaa, koska työelämä on täynnä keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Ristiriidat johtuvat siitä, että voimassa on kahdet säännöt yhtä aikaa.

Linja-autonkuljettajan pitää noudattaa liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia. Aikataulut on kuitenkin laadittu siten, että rajoitusten noudattaminen on mahdotonta.

Lääkärin tulisi käyttää enemmän aikaa potilasta kohti – ja ehtiä ottaa vastaan entistä enemmän potilaita samassa ajassa.

Yrityksissä pitäisi toimia eettisesti ja pitkäjänteisesti, mutta samalla pitäisi tehdä heti säkkikaupalla rahaa ketään säälimättä.

Työntekoa helpottamaan on keksitty uutta tekniikkaa. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että toiminnanohjausjärjestelmät ja laskunkäsittelyohjelmat pikemminkin vaikeuttavat työntekoa.

Tunne johtuu siitä, että uusi tekniikka on istutettu väkisin vanhojen toimintatapojen päälle.

Ensin on keksitty hevosen vetämien kärryjen tilalle auto. Ja sitten on pantu hevonen vetämään sitä autoa.

Me kaikki olemme hevosia.

Nykyaikaisen organisaation nykyaikaisten työntekijöiden oletetaan olevan mobiileja asiakasrajapintojen hoitajia. Heidän pitää olla kaikkien tavoitettavissa kaikkina kellonaikoina kaikkialla.

Ihmiseen luotetaan aina siihen asti, kunnes hän siirtyy työelämään.

Samalla heidän odotetaan istuvan työpöytänsä ääressä päivystämässä siltä varalta, että pomoilla, kollegoilla, alaisilla tai jopa asiakkailla sattuisi olemaan asiaa.

Työajan ja vapaa-ajan raja ei ole hämärtynyt, vaikka joskus niin väitetään. Työnteko kyllä on siirtynyt vapaa-ajalle, mutta vapaa-ajan vietto ei ole siirtynyt työajalle.

Jos aurinko paistaa, ei kun uimarannalle. Mutta ei se käy, koska työaika on kahdeksasta viiteen. Minkä jälkeen uimarannalla ei enää tarkene.

Ihmiseen luotetaan aina siihen asti, kunnes hän siirtyy työelämään.

Korkeakoulu ei kontrolloi opiskelijan ajankäyttöä kuin joidenkin kurssien läsnäolopakolla. Opiskelun tavoitteenahan ei ole läsnäolo, vaan oppiminen. Kukaan ei valvo, missä opiskelija tekee harjoitustyönsä, mihin aikaan hän lukee tentteihinsä ja mihin aikaan kömpii yliopistolle.

Mutta kun opiskelija siirtyy työelämään, luottamus katoaa. Alkaa ajan ja paikan kontrolli.

Sitten vielä ihmetellään, että nuoret eivät koe työelämää mielekkääksi.

Liiketoiminnalle on tyypillistä paitsi tekniikan lisääntyminen, myös verkottumisen lisääntyminen.

Verkottuminen tarkoittaa sitä, että yritykset voivat tehdä yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Myös kilpailijoiden kanssa.

Sen sijaan ihminen, joka tekee yrityksen nimissä näitä yhteistyösopimuksia, ei voi tehdä omissa nimissään minkäänlaisia yhteistyösopimuksia vieraiden yritysten kanssa.

Työnantajayritys menee sänkyyn minkä tahansa toisen yrityksen kanssa, mutta työntekijän pitää olla työnantajalleen uskollinen 24 tuntia vuorokaudessa.

Silloin kun ei tee mitään, saa eniten aikaiseksi.

Jos tekee kilpailijalle muutamankin minuutin urakan, saa potkut. Jos tekee saman työnantajansa nimissä, on erinomaisen verkottunut.

Työelämässä pitäisi olla sekä tehokas että tehokkaan näköinen. On vaikea olla molempia yhtä aikaa.

Sähköinen kalenteri, reipas puolijuoksu kokouksesta toiseen ja touhukas powerpointien nakuttelu luovat tehokkaan vaikutelman.

Usein olisi kuitenkin tehokkainta olla tekemättä mitään ulospäin näkyvää.

Silloin kun ei tee mitään, saa eniten aikaiseksi. On nimittäin mahdotonta olla ajattelematta.

Sohvalla makaaminen tuottaa kymmenen kertaa tehokkaammin ongelmanratkaisuja kuin kokouksessa istuminen. Paitsi tietenkin jos kokous on niin tylsä ja tarpeeton, että sen voi kokonaan käyttää omien ajatusten kanssa voimisteluun.

Kalenteriin pitäisi merkitä jokaiseksi viikoksi aikaa ajattelulle. Tämä on itsestään selvä vanha totuus, jota tuskin kukaan noudattaa.

Osa työelämän ristiriidoista on omaa syytäsi. Moni ahdistus johtuu siitä, että vaatimusten lisäksi on olemassa kuviteltuja vaatimuksia.

Tunnollinen palkansaaja tai johtaja suorittaa vastenmielisiä ja turhia asioita vain siksi, että kuvittelee muiden sitä odottavan. Oikeasti kukaan ei odota mitään. Ei ketään kiinnosta.

Loputon vaivannäkö kiitoksen ja arvonannon saamiseksi menee hukkaan. Kenelläkään ei ole aikaa seurata muiden tekemisiä, kun kaikki aika menee siihen, että itse yrittää noudattaa niitä omia kuviteltuja vaatimuksia.

Kaikissa organisaatioissa on kirjoitettujen sääntöjen lisäksi kirjoittamattomat säännöt. Luulisi, että tästäkin aiheutuisi ristiriitoja työelämään.

Vaan ei aiheudu. Säännöt eivät nimittäin ole voimassa yhtä aikaa. Kirjoittamattomien sääntöjen mukaan mennään aina.

Kirjoitetut säännöt eivät ole voimassa koskaan.
Aiheesta aiemmin

Tämän todetakseen ei tarvitse kuin vilkaista yritysten arvoja ja kaupungin virkailijoiden missioita. Noita hassuja puuhakirjoja, joita aikuiset ihmiset ovat täytelleet sisäänpäin vinosti hymyillen.

Kolumnin kirjoittaja ei ole hevonen, vaan pikemminkin koira.