Kolumnisti osuu Jormaa silmien väliin

Aika harvoin voi mistään mediasta lukea jotain niin kiteyttävää ja osuvaa, kuin eilisessä (3.2.2010) HS:ssa ollut Korhosen Rikun kolumni Ollilan Jopen löpinöistä - ja oikeastaan siitä suuresta näkökulmaerosta, joka maassamme juuri nyt vallitsee. Kannattaa seurata Rikun puuhia. Ei ollut ensi kertaa hän osumahommissa.

Kolkkain laki

Olen kiitollinen Jorma Ollilalle. Reilu viikko sitten hän kirjoitti tähän lehteen Suomen kansantalouden haasteita luotaavan tekstin.

Puheenvuorossa ei ollut omaa sisältöä. Se oli tuttua globalspeakia, jota voi päivittäin lukea palstakilometrimitalla läntisten lehtien huolestuneilta pääkirjoitussivuilta. Mutta viimeisen kappaleen hengennostatuksessa Ollila käytti vertausta, joka paljasti itselleni jotain tärkeää omien elämänvalintojeni epäonnistumisesta.

Ollila kirjoitti: "Yksilöinä meidän pitää joka aamu kaivaa itsestämme partiolaisen asenne ja vaadittava (sic) sitä myös muilta – jatkuva parantaminen niin pienissä kuin isoissakin asioissa pitäisi olla tavoitteemme."

Kuten Ollila, minäkin olen entinen partiolainen. Kolmisenkymmentä vuotta sitten kävin kahdesti kotilähiöni Ilpoisten Vuorenkävijöiden yhteislippukunnan laumaillassa.

Ensimmäinen kerta sujui kai hyvin, koska en muista siitä mitään. Toisella kerralla meille aloitteleville sudenpennuille annettiin tehtävä. Kattoon oli ripustettu villalankaan sidottuja Pihlaja-karkkeja. Meidän oli saatava ne syödyksi ilman käsiä.

Ilman käsiä? Tehtävä oli järjetön. Tuijotin karamellia ahneena kuin Aisopoksen sadun kettu. Hamuilin huulillani. Sitten sorruin epäkolkkapoikamaiseen käytökseen. Revin paperin sormin auki ja tungin karkin suuhuni. Päätin lopettaa sekä partion että nousuni talouselämän huipulle.

Ollilan kirjoituksesta käsitin, etten tuolloin epäonnistunut vain leikkimielisessä tutustumistehtävässä, vaan "saumattomassa integroitumisessa laajempaan globaaliin arvoverkkoon".

Ehkä juuri tuolloin omaksuin asenteen, jolla ei koskaan tienata Ollilan edellisvuotista 7,8:aa miljoonaa euroa. Eikä sillä lyhytnäköisellä asenteella pystytetä suojaavaa kansallista havulaavua maailmantalouden tuiskuihin, vaan todennäköisemmin jäädään oman olohuoneen lämpöön naukkailemaan Trangia-keittimeen tarkoitetut spriit.

Partiolaiset kutsuvat kokoontumistilaa "koloksi". Omien partioaikojeni Suomea voisi nykynäkökulmasta kutsua globaalikaupan koloksi. Sen jälkeen kaikki on muuttunut. En tiedä, tehdäänkö Pihlaja-karkkeja enää, ja jos tehdään, se tuskin tapahtuu Suomessa.

Entisenä opettajana tiedän silti jotain ahdistuksesta, jota osa 2000-luvun nuorista tuntee elintasokilpailun, työelämän epävarmuuksien ja luonnontuhojen edessä. Onkin aika päivittää ikimuistoinen kolkkain laki "Tottele, älä hellitä!" vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä: "Tottele rikkaampaasi, äläkä hellitä, vaikka tehtävä olisi järjetön."